(VIDEO) Otteluennakko: Kakkonen, JS Hercules – VPS J Akatemia

Haastateltavana JS Herculeksen päävalmentaja Mikko Isokangas.

JS Hercules ja VPS J Akatemia kohtaavat lauantaina Kakkosen C-lohkon ottelussa Oulun Castrenin urheilukeskuksessa kello 19.00.

Hercules lähtee otteluun sarjan kuudennelta sijalta. Joukkue on pelannut kymmenen ottelua, joista se on kerännyt 17 pistettä, 4-5-1. Joukkueen maalisuhde on positiivinen, 19-15.

Loppusarjapaikkaan, eli neljän joukkoon, on eroa kolme pistettä, mutta neljäntenä majailevalla JBK:lla on yksi ottelu enemmän pelattuna, joten ”Herkulla” on vielä kaikki mahdollisuudet neljän joukkoon.

VPS J Akatemian kausi on ollut murheellinen. Joukkue on sarjan jumbosijalla. Vaasalaiset eivät ole onnistuneet keräämään 11 ottelusta kuin 3 pistettä, 1-0-10. Joukkueen maalisuhde on negatiivinen, 6 – 32.

Hercules lähtee VPS-otteluun hyvistä asemista. Joukkue on kerännyt kolmesta viime ottelustaan 7 pistettä. JBK:ta vastaan tuli kirvelevä kotitasapeli 1 – 1. FC Vaajakoski kaatui vieraissa 1 – 2. Viime viikonloppuna oululaiset voittivat iisalmelaisen PK-37:n kotonaan 3 – 0.

Tilastot kertovat, että Herculesta on ollut vaikea voittaa, mutta joukkueella on ollut vaikeuksia kääntää tasaiset ottelut voitoiksi, mistä todisteena viisi tasapeliä kymmeneen otteluun. Joukkueen tehomies Sami Karjalainen on maalintekijätilaston kärkipäässä 10 osumalla. Hän on tehnyt yli puolet joukkueen maaleista.

Maalinteko on alkukaudesta levännyt liiaksi Karjalaisen harteilla. Se on yksipuolistanut joukkueen hyökkäyspeliä ja tehnyt joukkueesta liian ennalta arvattavan.

Herculeksen päävalmentaja Mikko Isokangas on todennut asian ja ryhtynyt toimiin joukkueen hyökkäyspelin monipuolistamiseksi. Joukkueen pallollista peliä ja pelaajien roolituksia on muokattu hyökkäävämpään suuntaan.

PK-37-ottelu antoi viitteitä siitä, että joukkue on alkanut sisäistää Isokankaan tuomat muutokset. Hyökkäyspeli oli monipuolisempaa, pallollinen peli oli levollisempaa, eikä joukkueen muoto repeillyt ottelun aikana yhtä pahasti kuin alkukauden peleissä. Tämän seurauksena joukkueen maalivahti Aleksanteri Patronen kirjautti itselleen kauden ensimmäisen nollapelinsä.

Jatkuuko Herculeksen hyvä vire? Saako hyökkääjä Nazim Amokachin kaksi ottelua kestänyt maaliputki jatkoa? Pysyykö joukkue nöyränä ja kurinalaisena pallon kanssa ennakolta heikompaa vastustajaa vastaan, vai ottaako ”peli-ilo” ylivallan?

Toimittaja: Junnu Leskelä

Kuvaus ja leikkaus: Janne Dahlman

Recommended Posts