Otteluraportti: Ykkönen, AC Oulu – KTP 0 – 1 (0-0)

AC Oulu hävisi perjantaina Ykkösen kolmannen kierroksen ensimmäisen ottelunsa KTP:lle 0-1. Oululaiset eivät ole voittaneet tällä kaudella pelaamastaan kymmenestä kotiottelusta vielä yhtään matsia.  

Ottelu oli joukkueiden kolmas kohtaaminen tällä kaudella. Edelliset ottelut päättyivät molempien vierasvoittoihin 1-0.

AC Oulu lähti otteluun sarjataulukon 7. sijalta 20 pisteellä. Joukkueen maalisuhde oli positiivinen 22-19. Oululaisten viime aikojen esitykset eivät ole päätä huimanneet. Viidestä viimeksi pelatusta ottelusta joukkue voitti yhden matsin.

KTP oli sarjassa pari pykälää ylempänä, mutta ainoastaan kolme pistettä edellä oululaisia. Myös kotkalaisten maalisuhde oli positiivinen 30-29. Kotkalaiset ovat onnistuneet voittamaan viidestä viime ottelustaan kaksi. Viime kierroksella joukkue nöyryytti TPV:tä kotonaan 6-1.

Perjantain pelin ottelukuva noudatti tutuksi tullutta kaavaa. AC Oulu piti palloa, mutta todellinen vaaran tunne oli vähissä. Pelaaminen oli väkinäistä, staattista, eikä siitä huokunut pakottava tarve tuoda seuralle tai kotiyleisölle kauden ensimmäinen kotivoitto.

Ensimmäisellä puoliajalla KTP vielä halusi kamppailla pallonhallinnasta ja peli olikin verrattain tasainen. Toisella puoliajalla kotkalaiset antoivat kotijoukkueelle suosiolla avaimet käteen ja tyytyivät odottamaan vastaiskuja ja erikoistilanteita. Sama ajatus on toiminut aika kivasti raatissa tänä kesänä.

Peliä oli pelattu 73. minuuttia, kun se sitten taas tapahtui. Se, mikä on nähty Oulussa tänä kesänä liiankin monta kertaa. KTP voitti pallon kesken kotijoukkueen pallonhallinnan ja käänsi peli nopeasti. KTP:n hyökkääjä Kasperi Liikonen pääsi nopeasta vastahyökkäyksessä 1 v 1-tilanteeseen toppari Aleksander Jibrinin kanssa ja onnistui lopulta keskittämään boksiin, mistä hyökkääjä Aleksi Pahkasalolla oli lopulta helppo työ nyökätä pallo oululaisten maaliin.

Ottelu oli kahden kauteensa pettyneen joukkueen kohtaaminen, jossa oli pelissä enää kunnia. Molemmat joukkueet olivat saaneet haudata nousuhaaveensa jo heinäkuussa. Ennen kauden alkua molempia joukkueita veikkailtiin vielä vahvoiksi nousijakandidaateiksi, mutta toisin kävi.

Molempien joukkueiden ongelmana on ollut epätasaisuus. Joukkueiden tulokset ovat heitelleet laidasta laitaan. Sarjaa pelattaessa tasaisuus on enemmän kuin puoli ruokaa. Sarjat voitetaan tasaisuudella, minkä Valkeakosken Haka on tällä kaudella näyttänyt jälleen todeksi.

AC Oulun pelilliset ongelmat ovat olleet todella hämmentäviä. Kaikkein suurimpia ihmetyksen aiheita ovat olleet joukkueen kotiottelut. Oululaiset eivät ole vieläkään onnistuneet voittamaan yhtään kotiottelua tällä kaudella, mikä lienee jonkinlainen Oulun ennätys, jolle on todella vaikeata löytää loogista, saati urheilullista perustetta.

Asia olisi helpompi ymmärtää, jos joukkue olisi esimerkiksi saatu kasaan juuri ennen kauden alkua, kuten AC Kajaanin tapauksessa, mutta kun ryhmä oli kasassa poikkeuksellisen hyvissä ajoin jo alkuvuodesta. Kaiken lisäksi joukkueen harjoitus- ja Cup-pelit antoivat ymmärtää, että pelaaminen oli hyvässä formussa ja että peli kehittyy edelleen. Uudet pelaajahankinnatkin näyttivät osuneen kohdalleen.

Sitten käynnistyi sarja ja joukkueen tuloskunto laski kuin lehmän häntä. Nousuhaaveiden mentyä jo heinäkuussa seura on nyt tilanteessa, jossa se pyrkii karsimaan loppukauden palkkakulujaan kaventamalla pelaajarinkiään. Joukkueen kompuroinnilla on suora yhteys seuran talouteen ja sen lähitulevaisuuteen.     

Myös kotkassa on todettu kauden menneen. Viime viikolla joukkueen vahvuudesta poistuivat joukkueen kovapalkkaisimpiin kuuluneet puolustaja Manel ja hyökkääjä Kalle Multanen.

Toimittaja: Junnu Leskelä

Recommended Posts