Uutinen: Ykkönen, Rafinha palaa AC Ouluun

AC Oulu ja 37-vuotias jalkapalloilija Rafinha ovat solmineet 1+1-vuotisen pelaajasopimuksen. Brassi siirtyy Ouluun HJK:sta, jossa hän pelasi Veikkausliigaa viimeiset kolme kautta.

Rafael Scapini de Almeida eli tuttavallisemmin Rafinhan ura ulkomailla alkoi vuonna 2005, kun AC Oulun pari vuotta aikaisemmin perustanut Miika Juntunen sai houkuteltua 22-vuotiaan laitahyökkääjän joukkueen riveihin.

Castrenin kentällä oululaisyleisö sai ihastella miehen otteita kausilla 2005-2007, joista viimeisin Veikkausliigassa. Yhteensä virallisia otteluita AC Oulun paidassa kertyi 74 kappaletta tehoilla 13 maalia ja 15 maalisyöttöä.

Oulusta löytyi paitsi paikka kehittyä pelaajana isossa roolissa, myös vaimo rinnalle. Myöhemmin perheeseen on syntynyt kaksi lasta.

AC Oulusta mies siirtyi Tampere Unitedin riveihin, jossa vierähti kaudet 2008 ja 2009. Hiljalleen miehen pelipaikaksi alkoi vakiintua puolustavammat roolit.

Kaudeksi 2010 Rafinha siirtyi HJK:n paitaan ja Suomen valloitus oli valmis – kaksi kautta Helsingissä poikivat unelmasiirron Belgian pääsarjassa pelaavaan suurseura KAA Gent:iin. 

Belgiassa vierähti viisi ottelukautta. Maan mestaruuden ansiosta paikka aukesi Mestareiden Liigan lohkovaiheeseen, jossa Gent pelasi samassa lohkossa Valencian, Lyonin ja Zenitin kanssa. Joukkue selvitti alkulohkosta tiensä jatkoon, mutta puolivälierissä Wolfsburg oli parempi. Rafinha esiintyi maailman arvostetuimmassa seurajoukkuekilpailussa lopulta kuudessa ottelussa.

Belgian kierroksen jälkeen oli vuorossa paluu HJK:n paitaan elokuussa 2016 – toinen kierros Helsingissä kesti siis kolme ja puoli vuotta. Nyt on aika pukea jälleen ylle se pelipaita, jossa kaikki alkoi. Tervetuloa AC Ouluun Rafinha perheineen!

– Haluan ensinnäkin kiittää yhteistyökumppaneita ja AC Oulua, jotka mahdollistivat siirron takaisin sinne, mistä urani ammattilaisena alkoi. Tunnen kiitollisuutta, kun pääsen pukemaan AC Oulun paidan jälleen ylleni. Vaikka aikaa on kulunut 15 vuotta ja siinä ajassa on tapahtunut paljon, on Oulussa edelleen paljon ystäviä, tuttuja ja tietysti perheeni koti, Rafinha kertoo.

– Kentällä haluan auttaa joukkuetta menestymään juuri siinä roolissa, jonka valmennus minulle kaavailee. Uskon, että voin auttaa nuoria pelaajia kehittymään ja saavuttamaan unelmia, joita itse olen jalkapallossa kokenut, Rafinha jatkaa.

Pelaamisen lisäksi Rafinha tulee olemaan myös osa AC Oulu 2:n valmennustiimiä (entinen AC Oulu Akatemia). Joukkueen päävalmentaja toimii Tapio Haapaniemi, joka kuuluu myös farmijoukkue OLS:n valmennukseen. Laivastonsinisten valmennusjohdossa ollaan erittäin tyytyväisiä Rafin paluuseen.

– Tunnen Rafin jo vuosien takaa HJK:sta. Hän on todella laadukas pelaaja ja hieno persoona. Hän tuo kentälle, koppiin ja myös meille valmentajille kokemusta, näkemystä ja osaamista maailman huipulta. Hänellä oli liuta ottajia Veikkausliigasta, mutta hän halusi tulla meille ja se kertoo paljon, AC Oulun päävalmentaja Jyrki Ahola alleviivaa.

– Hänen paluustaan on keskusteltu jo pidemmän aikaa. Hänen kohdallaan voidaan puhua kotiinpaluusta, sillä juuria Ouluun on yllin kyllin. Lisäksi olen erityisen iloinen siitä, että hänet saadaan mukaan oululaisen jalkapallon kehittämiseen heti myös valmennuspuolella. Toivottavasti oululaisyleisö ymmärtää, kuinka kovasta pelaajasta on kysymys – aika harva Ykkösen pelaaja on vetänyt Mestareiden Liigassa puolivälieriä muutama vuosi sitten, AC Oulun urheilutoimenjohtaja Markus Heikkinen sanoo.

Faktat:

Rafael Scapini de Almeida eli Rafinha syntynyt 29. kesäkuuta 1982

Ura:

AC Oulu 2005-2007

TamU 2008-2009

HJK 2010-2011

KAA Gent 2011-2016

HJK 2016-2019

AC Oulu 2020-

Lähde: AC Oulu

Recommended Posts