Otteluennakko: Veikkausliiga, Suomen Cup lohkovaihe, FC Lahti – RoPS

Rovaniemen Palloseura kohtaa Suomen Cupin lohkovaiheen neljännen kierroksen vierasottelussa FC Lahden. Ottelu alkaa Mukkulan jalkapallohallissa kello 14.00.

Rovaniemen Palloseura jahtaa edelleen Suomen Cupin avausvoittoaan. Edellisellä kierroksella RoPS joutui tyytymään niukkaan 0-1 tappioon FC Hakalle.

Toisaalta voitto FC Lahdesta saattaisi nostaa RoPS:n jo kiinni jatkopaikkaan. Tällä hetkellä alkulohkossa neljäntenä on juurikin FC Lahti ainoastaan kaksi pistettä RoPS:n edellä.

FC Hakaa vastaan RoPS:aa vaivasi tehottomuus. Joukkue kyllä kontrolloi peliä, ajoittain näyttävästikin, mutta todelliset vaarapaikat jäivät ottelun loppuhetkille.

– Hyvää oli, että saimme rakennettua mahdollisuuksia murtautumiselle. Oli monia tilanteita, jotka pystyimme rakentamaan alhaalta ylös saakka, RoPS:n päävalmentaja Vesa Tauriainen kertaili viikon takaista.

– Lopulta hyökkäykset eivät kuitenkaan johtaneet mihinkään, ja sehän ei ole toivottavaa. Olemme viikon ajan harjoitelleet ja pyöritelleet näitä ongelmia, mutta kyseessä on myös asenneasia. Meiltä puuttui päättäväisyys.

RoPS:n huominen vastustaja FC Lahti on toistaiseksi napannut Suomen Cupista ainoastaan yhden voiton. Viime kierroksella he kaatoivat vieraissa Seinäjoen Jalkapallokerhon.

Talven aikana FC Lahti uudistui jopa Rovaniemen Palloseuraa enemmän. Pelaajia vaihtui, uusiksi meni jopa valmennusjohto. Nyt lahtelaisia luotsaa vielä viime kaudella FC Espoota valmentanut Ilir Zeneli, joka ei ole sukua Erfan Zenelille.

Ilir Zeneli toi mukanaan pari pelaajaa FC Espoosta, mutta mielenkiintoisimmat uudet nimet lienevät kokeneet Timi Lahti, suomeen palannut Kari Arkivuo sekä RoPS:aakin edustanut Vahid Hambo.

RoPS:n päävalmentaja Vesa Tauriainen myöntää, että tässä vaiheessa kautta tietämys Lahdesta on vielä pintapuolista. RoPS:lla kuten kaikilla joukkueilla pääpaino on vielä omassa tekemisessä.

– Olemme hiukan seurailleet lahtelaisia, mutta varmasti hekin tulevat huomenna kokeilemaan eri asioita ja vaihtamaan kokoonpanoa edelliseen otteluun, Tauriainen arvioi.

– Me lähdemme matkaan hiukan siipirikkoisena, mutta tavoite on silti parantaa meidän tehokkuuttamme. Näennäisen pelaamisen sijaan tarkoitus olisi päästä päättämään hyökkäykset.

RoPS:n sairaslista on pidentynyt yhdellä. Huomenna sivussa ovat Aleksandr KokkoJuho HyvärinenYouness RahimiTuomas Kaukua sekä uutena Simo Majander. Hyvärisen ja Kokon paluut ovat lähellä. Muiden kohdalla vielä tarkkaillaan tilannetta.

Lähde: RoPS

Otteluennakko: Ykkösen Suomen Cup lohkovaihe, FF Jaro – AC Oulu

AC Oulu matkustaa lauantaina Pietarsaaren Jaron vieraaksi Suomen Cupin lohkovaiheen neljännen kierroksen koitokseen. Ottelu alkaa Tellushallissa klo 15.15.

Viime kierroksella Laivastonsiniset kävivät vierailulla Vaasassa, jossa viihdyttävän ottelun päätteeksi päädyttiin tasatulokseen 2-2. Näin AC Oulu jatkaa Suomen Cupissa tappiotta.

Jaron taival Suomen Cupissa on alkanut mollivoittoisesti. Ensin pietarsaarelaiset hävisivät kotona AC Kajaanilla lukemin 1-2. Toisella kierroksella SJK Akatemiaan Jaro päätyi 2-2 tasatulokseen, mutta taas viime kierroksella KPV kävi nappaamassa Pietarsaaresta 0-2 vierasvoiton. 

Jarossa tulijoiden ja varmistuneiden lähtijöiden lista on suhteellisen pieni. Pietarsaarelaiset ovat hankkineet vahvistuksia käytännössä farmijoukkue JBK:n riveistä, josta on siirtynyt keskikenttäpelaaja Markus Kronholm, puolustaja Oskar Sandström ja hyökkääjä Alex Ramsay. Klubi04:stä joukkueeseen on hankittu puolustaja Jean-Claude Mabinda

AC Oulu ja FF Jaro ovat kohdanneet vuosien saatossa virallisissa otteluissa peräti 21 kertaa. 11 kertaa Laivastonsiniset ovat poistuneet kentältä voittajina, kolme kertaa on pelattu tasan ja seitsemän kertaa pietarsaarelaiset ovat voittaneet. Viimeksi joukkueet kohtasivat lokakuussa Ykkösen ottelussa, jossa AC Oulu vahvempi luvuin 4-1.

– Kolmas reissu Pohjanmaalle, kaksi edellistä päättynyt tasuriin, joten tuloksellisestikin myös halutaan parantaa, vaikka peli onkin kehittynyt. Tellushallin pienuus tekee varmasti sen, että ottelun intensiteetti nousee korkealle ja kaksinkamppailuja on paljon. Koko ajan haetaan pareja, jotka pystyvät pelaamaan yhdessä ja aina viikon harjoitukset ovat ratkaisevassa osassa siinä, ketkä ovat aloituskokoonpanossa, kertoo päävalmentaja Jyrki Ahola

Kokoonpanosta ovat varmuudella sivussa olkapäävammaa parantava Juuso Särkelä sekä farmijoukkue OLS:n paidassa Suomen Cupia pelanneet Kaapo Kemilä ja Valtteri Tikkanen.

Lähde: AC Oulu

Otteluennakko: Ykkösen Suomen Cup lohkovaihe, AC Kajaani – VPS

Tulevana lauantaina AC Kajaani saa vastaansa Veikkausliigasta viime kaudella pudonneen Vaasan Palloseuran. Ykkösen Suomen Cupin lohkovaiheen neljännen kierroksen ottelu alkaa Kajaanin palloiluhallissa kello 18.00.

VPS on aloittanut Suomen Cupin häviöllä, voitolla ja tasapelillä.

AC Kajaanivoitti viime viikon Suomen Cup koitoksessa SJK Akatemian Kajaanin pallohallissa lukemin 1-0. Voiton takuumiehinä olivat nollapelin pelannut Severi Ikäheimo ja voittomaalin tehnyt Hussein Mohamed. AC hallitsi ottelua, mutta ei saanut tekopaikoista sisään, kunnes Mohamedia rikottiin boksin sisällä, josta seurasi rankkari, jonka laituri sijoitti tarkasti oikeaan alakulmaan.

VPSpuolestaan pelasi Oulussa AC Oulun vieraina tasan 2-2. Maalintekijänä Vaasalaismiehistöstä oli Steven Morrisey. 

– David Popa on edelleen loukkaantuneena ja Pitkäsen Mikon ja Sharp Räsäsen pelikunto vielä epävarmaa, kommentoi Mika Lumijärvi

– VPS on viimevuotinen Veikkausliigaseura, jolta löytyy hyviä kokeneita pelaajia esim. Strandvall, Alanko ja Morrisey joka viime pelissä tekikin pari maalia. Vaasalaisten riveistähän löytyy myös entisiä AC Kajaanin pelaajia, kuten Samuel Mahlamäki, Miika Niemi ja Arttu Nuutinen. Mielenkiintoinen ottelu tulossa, pelityyliltä VPS on erilainen, kuin SJK Akatemia. Suoraviivaista peliä ja käyttävät Morriseyn nopeutta hyväksi.

Lähde: AC Kajaani

Uutinen: Palloliitto taisteluun kiusaamista vastaan

Et ole yksin on Väestöliiton palvelu, jonka tavoitteena on ennaltaehkäistä ja vähentää kiusaamista sekä häirinnän ja väkivallan kokemuksia urheilussa. Palloliitto on mukana hankkeessa.

Et ole yksin -tukipalvelu tarjoaa tukea urheilijalle, joka on kokenut epäasiallista käytöstä urheilun parissa. Tukipalveluun voi ottaa yhteyttä chat- ja puhelinpalvelun kautta  >>. Tukipalveluun voi myös lähettää viestiä anonyymisti Et ole yksin-verkkosivuston kirjelaatikon  >> välityksellä.

Mannerheimin lastensuojeluliiton tekemän tutkimuksen mukaan jopa 13 % 10-16 -vuotiaista lapsista ja nuorista on kokenut epäasiallista käytöstä urheilun parissa. Tutkimustulokset julkaistiin vuonna 2018 ja tutkimusta varten haastateltiin 1 300 lasta ja nuorta.

Suomen Palloliitto pitää erittäin tärkeänä, että toiminta-ajatuksemme ”Jalkapalloa jokaiselle” -mukaisesti kaikki ovat tervetulleita mukaan lajimme pariin.

– Jokainen tapaus on liikaa. Jokaisen lajiemme parissa toimivan aikuisen vastuulla on huolehtia siitä, että mukana olevat lapset ja nuoret voivat harrastaa rakastamaansa lajia myönteisessä ja kehittymistä tukevassa toimintaympäristössä, Palloliiton seurapalvelujohtaja Timo Huttunen kertoo.

– Yleisten liikunnallisten ja lajitaitojen ohella futis tarjoaa erinomaisen mahdollisuuden henkiseen ja sosiaaliseen kehittymiseen. Kukaan ei saa jäädä asian kanssa yksin, jos kaikista ennaltaehkäisevistä toimenpiteistä huolimatta jotain ei-toivottavaa tapahtuu, Huttunen jatkaa.

KUINKA VOIN OTTAA YHTEYTTÄ PALVELUUN?

Kaikki urheilua harrastavat tai urheilun jo lopettaneet lapset, nuoret ja täysi-ikäiset voivat olla yhteydessä tukipalveluun. Myös harrastavan nuoren huoltaja tai vanhempi, seurahenkilö tai nuorten parissa toimiva ammattilainen voi ottaa yhteyttä, jos hän epäilee tai tietää, että nuori kohtaa kiusaamista tai häirintää urheilun parissa.

Jos olet joutunut kokemaan epäasiallista käytöstä urheilun parissa, voit ottaa yhteyttä Et ole yksin -puhelin- tai chat-palveluun  >>. Palveluun voi ottaa yhteyttä nimettömästi. Väestöliiton ammattilaisen kanssa käytävät keskustelut ovat luottamuksellisia, eikä puheluita nauhoiteta. Puhelinpalvelu on ilmainen.

Puhelinpalvelu on auki maanantaisin ja tiistaisin klo 14-17.30. Chat palvelee keskiviikkona ja torstaina klo 14-17.30. Ruotsinkielinen chat-palvelu on auki torstaisin klo 14-17.30. Voit myös lähettää viestin palvelun ympäri vuorokauden avoinna olevaan kirjelaatikkoon  >> .

Väestöliitto on yhteyksissä lajiliittoihin yhteydenoton jälkeen ja raportoi lajiliitoille tilanteesta, jotta liitot voivat puuttua epäkohtiin. Epäasiallisesta käytöksestä voi ilmoittaa myös suoraan lajiliittoon. 

ENTÄ JOS KOHTAAN EPÄASIALLISTA KÄYTÖSTÄ JALKAPALLON PARISSA?

Jos havaitset epäasiallista käytöstä Palloliiton tai sen jäsenseurojen toiminnassa, toivomme sinun ottavan aluksi yhteyttä seuran toiminnanjohtajaan tai hallituksen jäseneen. Jos tilanne tuntuu hankalalta tai et löydä seurasta henkilöä, kehen voisit olla yhteydessä, voit ottaa luottamuksellisesti yhteyttä Palloliiton seurapalvelujohtaja Timo Huttuseen. Yhteystiedot: (timo.huttunen@palloliitto.fi, 040 823 5270).

– Palloliitto käsittelee kaikki Palloliiton tietoon tulleet tapaukset oman prosessinsa mukaisesti. Yhteydenoton koskiessa Palloliiton jäsenseuran toimintaa olemme yhteydessä seuraan, ja teemme selvityspyynnön aiheesta. Varmistamme, että kaikkia osapuolia kuullaan, Huttunen sanoo.

Nuorille suunnattuihin Et ole yksin -materiaaleihin pääset tutustumaan Et ole yksin -palvelun verkkosivuilla: https://etoleyksin.fi/nuorille/

Palvelu löytyy osoitteesta www.etoleyksin.fi. 
Puhelin päivystää numerossa 0800 144644 ma-ti 14-17.30  
Chat ke-to 14-17.30 (etoleyksin.fi). 

Lähde: SPL

Uutinen: Ykkösen Cupissa neljäs kierros viikonloppuna

Suomen Cupin Ykkösen karsintalohkoissa on edessä täysi kierros viikonloppuna. Yksikään joukkue ei ole vielä sinetöinyt paikkaansa jatkossa, mutta viikonlopun jälkeen tilanne saattaa olla jo eri.

A-lohkossa MP on aloittanut puhtaalla pelillä ja se on tiukasti kiinni jatkopaikassa. MP isännöi EIF:iä ja voitolla mikkeliläiset varmistaisivat jatkopaikan.

Seitsemässä pisteessä olevalla KTP:llä on myös mahdollisuus varmistaa jatkopaikka, mutta se vaatii voittoa MYPA:sta ja hieman apua myös muilta. Joka tapauksessa KTP on tiukasti jatkopaikassa kiinni. MYPA:n mahdollisuudet ovat sen sijaan jo menneet kolmen tappion myötä.

Lohkon kolmannessa ottelussa Gnistan ja MuSa ovat käytännössä pakkovoiton edessä pitääkseen jatkohaaveensa voimassa.

B-lohkossa tilanne on vielä täysin auki ja viisi joukkuetta on vain kahden pisteen sisällä. Yhdessä pisteessä olevalla FF Jarollakin on vielä mahdollisuutensa.

Lohkon pelit alkavat perjantaina, kun SJK Akatemia haastaa KPV:n. Molemmat joukkueet ovat neljässä pisteessä kolmen ottelun jälkeen.

Kuudessa pisteessä oleva lohkokärki AC Kajaani isännöi neljän pisteen VPS:aa ja Jaro yrittää pitää jatkomahdollisuutensa isännöidessään AC Oulua.

Suomen Cupin Ykkösen karsintalohkojen viikonlopun ottelut:
A-lohko
Pe 14.2. kello 19.00 MuSa-Gnistan
La 15.2. kello 14.00 MP-EIF
La 15.2. kello 14.00 MYPA-FC KTP

B-lohko
Pe 14.2. kello 19.30 SJK Akatemia-KPV
La 15.2. kello 15.15 FF Jaro-AC Oulu
La 15.2. kello 18.00 AC Kajaani-VPS

Lähde: SPL

Uutinen: Veikkausliiga, maalivahti Martin Kompalla Rovaniemelle

Viime kaudella Vaasan Palloseuran väreissä torjunut saksalaisvahti Martin Kompalla, 27, siirtyy Rovaniemen Palloseuraan. Sopimus kattaa kauden 2020.

Martin Kompalla on maineikkaan saksalaisseura Borussia Mönchengladbachin kasvatti. Kompalla pelasi juniorivuotensa Mönchengladbachin reservijoukkueessa, josta hän siirtyi kaudelle 2016 – 2017 Kakkosbundesliigan VfL Bochumiin.

Veikkausliigassa Kompalla debytoi viime keväänä. Vaikka seurana Vaasan Palloseuran kausi päättyi pettymykseen, oli Martin Kompalla yksi joukkueensa vahvimmista pelaajista

RoPS sai tutun ja taitonsa näyttäneen maalivahdin.

– Joukkueelle avainasia on aina hyvä maalivahti, RoPS:n päävalmentaja Vesa Tauriainen painottaa.

– Tietenkin Martinin täytyy vielä lunastaa häneen kohdistuneet odotukset, mutta hän on osoittanut olevansa laadukas Veikkausliigan maalivahti, joka pystyy torjumaan meille pisteitä ja voittoja.

Torjuntojen lisäksi myös muut Kompallan ominaisuudet miellyttävät Tauriaista. Maalivahdilla on suuri rooli koko puolustuspään pelaamisessa.

– Pelin johtaminen on Martinilla korkealla tasolla, Tauriainen kuvailee.

– Lisäksi hän on hyvä pelaamaan jalalla sekä tietenkin myös torjumaan, mutta erityisvahvuudet Martinilla ovat puolustuslinjan ohjaamisessa sekä pelin avaamisessa.

RoPS:n ja Kompallan sopimus allekirjoitettiin maanantaina. Suomeen RoPS:n tuore maalivahti saapuu myöhemmin tällä viikolla.

– Täytyy olla kiitollinen RoPS:n minuun osoittamasta luottamuksesta, Saksasta tavoitettu Kompalla sanoo.

– Olen erittäin tyytyväinen, että sain ainakin yhden kauden lisää Veikkausliigassa. Tämä on minullekin erinomainen tilaisuus kehittyä paitsi maalivahtina myös ihmisenä.

Viime vuosina Rovaniemellä juuri maalivahteihin on kiinnitetty erityistä huomiota sekä median että kannattajien puolelta.

Kompalla tiedostaa tämän, mutta sen suuremmin mahdollinen huomio ei iloista ja ulospäin suuntautunutta saksalaista hermostuta.

– Tiedän, että minulla on Rovaniemellä isot saappaat täytettävänä, mutta minulla on 47-koon jalka, joten eiköhän se onnistu, Kompalla nauraa.

– Mutta aion olla luottamuksen arvoinen ja osoittaa sen sekä seuralle että kannattajille. Paitsi maalivahti olen myös joukkuepelaaja, ja tulen työskentelemään 100% meidän yhteisten tavoitteiden eteen.

RoPS:n lähiviikkojen tavoitteet ovat Suomen Cupissa. RoPS pelaa alkulohkon kaksi viimeistä otteluaan vieraissa. Lauantaina 15.2. RoPS kohtaa FC Lahden ja perjantaina 28.2. hallitsevan Suomen mestarin Kuopion Palloseuran.

Lähde: RoPS

Uutinen: Kakkosen Suomen Cupin jatko selvillä

Kauden 2020 Kakkosen Cupin puolivälierät ja välierät on arvottu Palloliiton toimistolla maanantaina 10. helmikuuta.

Kakkosen Cupia pelattiin viidessä karsintalohkossa, joiden voittajat etenivät puolivälieriin. Nämä viisi joukkuetta ovat RFA, HJS Akatemia, FC Jazz, JIPPO ja FC Honka Akatemia.

Kolme muuta puolivälieräjoukkuetta ratkottiin lohkokakkosten mukaan cupin määräysten mukaan siten, että ensisijainen järjestelyperuste on ottelukohtainen pistemäärä. Tässä vertailussa TPV ja KaaPo vertailuluvulla 2,0 olivat parhaat ja seuraavana sekä Hercules että KaaPo päätyivät vertailulukuun 1,5. Koska joukkueitten maaliero oli myös sama, vertailu tehtiin tehtyjen maalien määrän mukaan ja tässä KaaPo oli niukasti edellä.

Cupin määräysten mukaisesti puolivälieräjoukkueet sijoiteltiin kahteen maantieteellisen koriin seuraavasti:

RFA
FC Jazz
TPV
HJS Akatemia

JIPPO
FC Honka Akatemia
NJS
KaaPo

Arvonta suoritettiin koreittain siten, että myös kotietu arvottiin. 

Puolivälierien arvontatulos on seuraava:

PVE 1: FC Jazz – TPV
PVE 2: HJS Akatemia – RFA
PVE 3: JIPPO – NJS
PVE 4: KaaPo – FC Honka Akatemia

Samassa yhteydessä arvottiin myös välierät ja arvontatulos on seuraava:

PVE 1 voittaja – PVE 3 voittaja
PVE 4 voittaja – PVE 2 voittaja

Kakkosen Cupin finalistit etenevät myös Suomen Cupin 1. kierrokselle. Kakkosen Cupin puolivälierät ja välierät pelataan lähtökohtaisesti 1.3.2020 mennessä.

Lähde: SPL