Otteluraportti: Naisten liiga, ONS – IK Myran 1 – 2 (1-1)

ONS:n taival jalkapallon Naisten Liigassa päättyy tältä erää. Se hävisi liigan alemman loppusarjan päätöskierroksen ratkaisevan ottelun IK Myranille 1-2 (1-1) ja putosi lopputaulukossa viimeiselle sijalle.

ONS lähti otteluun räväkästi. Se ei peruutellut eikä hyssytellyt, vaan painoi voitto mielessään kohti vastustajan maalia. Vakavia maalintekoyrityksiä ei kuitenkaan nähty.

Kun isoin lataus oli purkautunut, soi omissa hyvin onssimaisesti. Myranin jenkkivahvistus Chelsy Swackhamerin kaukolaukaus muutti Ida Ruuskasesta suuntaa. ONS:n maalivahti Matilda Nurmi oli hyvin alkuperäisessä laukauksessa mukana, mutta ei ehtinyt kunnolla toiseen suuntaan lähteneen pallon perään.

Marie Levasseur toi ottelun vielä tasoihin ja nosti melko pitkäksi aikaa punamustan leirin toiveet korkealle.

Toinen puoliaika oli vahvasti IK Myranin heiniä. Se painosti kahdessa eri pätkässä ja sai lopulta palkkionsa, kun vain muutama minuutti ennen varsinaisen peliajan päätöstä Sofia Matikainen puski kulmapotkun verkon perukoille.

ONS:n nykyinen rupeama liigassa kesti neljä kautta. Edellisen kerran ONS pelasi ylimmällä sarjatasolla kolme vuotta kaudesta 2012 kauteen 2014. ONS palasi liigaan yhden Ykkösessä vietetyn sapattivuoden jälkeen kaudeksi 2016, mutta ei saanut tehtyä läpimurtoa eliitin joukkoon. Parhaimmaksi sijoitukseksi jäi kaksi seitsemättä sijaa.

ONS:n tämä kausi oli vaikea. Seuralla oli hyvä aihio kasassa, mutta se ei kestänyt lukuisten avainpelaajien pitkäaikaisia loukkaantumisia. ONS olisi kaivannut mm. Heini Toivosen, Peuhkurisen siskosten ja Summer Masonin panosta.

Masonin loukkaantuminen runkosarjan viimeisellä kierroksella Alavetelissä oli jonkinlainen kulminaatiopiste. Vaikka jossittelu on aina jossittelua, kerroin sille, että tämä liigan yksi nopeimmista pelaajista olisi edes yhden lisäpisteen alemmassa loppusarjassa tuonut, on melko pieni.

ONS:n taivas ei ole täysin synkkä putoamisesta huolimatta. Toimituksen korviin kantautuneiden huhujen mukaan usea avainpelaaja olisi vaihtanut joka tapauksessa maisemaa, vaikka sarjapaikka olisikin säilynyt. Näin ollen ensi vuonna olisi ollut edessä joko pisteautomaatin rooli tai rahan holvaaminen lukemattomiin ulkomaalaisvahvistuksiin.

Nyt yksi maan parhaista kasvattajaseuroista voi rakentaa uutta tulevaisuutta sarjatasolla, joka on sopiva ensiaskeliaan aikuisten sarjoissa ottaville nuorille. Voittamaan oppii vain voittamalla ja siihen nuorilla pelaajilla on paremmat mahdollisuudet Ykkösessä kuin liigan heittopussina. Jos vanhoista kokeneista pelaajista jokunen jää tueksi, paluu voi olla nopea.

Toimittaja: Raine Pernu

Otteluennakko: Naisten liigan alaloppusarja, ONS – IK Myran

ONS kohtaa lauantaina Naisten liigan alaloppusarjan viimeisessä ja liigasta suoran putoajan ratkaisevassa ottelussa IK Myranin Castrenin urheilukeskuksessa kello 14.00.

Pohjoissuomalaisen naisjalkapalloilun lippulaivan ONS:n kausi on ollut tahmea. Ennen kautta joukkue asetti tavoitteekseen paikan kuuden parhaan joukkueen loppusarjassa. Kun se ei toteutunut joukkue päätyi neljän heikoimman joukkueen alaloppusarjaan pelaamaan suoraa putoamista ja karsimista vastaan.

Tarina on ONS:lle liiankin tuttu. Joukkueen viime kaudet ovat tavanneet päättyä jännitysnäytelmiin, joissa sarjassa säilyminen on ratkennut ONS:n eduksi kalkkiviivoilla.

Lauantain IK Myran-kohtaaminen on jälleen yksi kohtalonottelu. Toinen joukkueista tippuu suoraan Ykköseen ja toinen karsii Ykkösessä toiseksi sijoittunutta vastaan.

Joukkueet lähtevät lauantain otteluun tasapisteissä, mutta ONS:llä on 4 plusmaalia parempi maaliero. Se saattaa pelastaa ONS:n suoralta putoamiselta, mutta putoamisen pelkoa se ei vielä poista. Ykkösessä toiseksi sijoittuva PK-35 tulee olemaan liigakarsijalle todella kova kanto kaskessa.

Tilastojen valossa ONS:n lähtökohdat lauantain otteluun ovat haastavat. Joukkueiden ensimmäinen kohtaaminen alaloppusarjassa päättyi IK Myranin 3-0 kotivoittoon, eikä ONS:n tuloskunnossa ole ollut hurraamista muutenkaan.

ONS on onnistunut keräämään viidestä alaloppusarjan ottelusta yhden pisteen. Ainoan pisteensä joukkue nappasi kotonaan Ilvekseltä syyskuun puolivälissä. Viime viikonvaihteessa joukkue kärsi 5-1 vierastappion samaiselle Ilvekselle.

IK Myranin alaloppusarja on sujunut tulosten valossa hieman paremmin. Joukkue on kerännyt alaloppusarjan viidestä ottelusta neljä pinnaa. Ainoan voittonsa joukkue nappasi ONS:lta.

Viime viikonvaihteessa ryhmä ylsi kotonaan maalittomaan tasapeliin TPS:n kanssa. Sillä joukkue nousi tasapisteisiin ONS:n kanssa ja taistelemaan suoraa putoamista vastaan.

Ottelussa on ONS:n kannalta hurjat panokset. Seuran tavoitteena on sementoida sen asema pohjoisuomalaisen naisjalkapalloilun lippulaivana. Siihen tarvitaan liigastatus. Suora putoaminen liigasta olisi seuralle paha takaisku ja hidastaisi seuraavien kehitysaskeleiden ottamista.

Toimittaja: Junnu Leskelä

Otteluennakko: Ykkönen, AC Oulu – FF Jaro

AC Oulu kohtaa lauantaina kauden viimeisessä Ykkösen kotiottelussa Pietarsaaren Jaron Raatin stadionilla kello 17.00.

Joko oululaisyleisö saa nähdä AC Oulun voittavan yhden kotiottelun tällä kaudella? Lauantain Jaro-ottelu on kauden viimeinen kotiottelu, joten siinä ratkeaa jääkö AC Oulu historiallisesti ilman yhtään kotivoittoa tällä kaudella.

Juuri muuta merkitystä ottelulla ei sarjasijoitusten kannalta olekaan. Oululaisilla ei ole pelkoa putoamisesta ja pietarsaarelaiset ovat jo varmistaneet 4. sijansa.

AC Oulu lähtee otteluun pienoisessa myötätuulessa. Surkeasti sujuneen kauden jälkeen joukkueen tuloskunto on parantunut hiukan loppukautta kohti.

Putoamisviivan lähestyminen ilmeisesti auttoi joukkuetta löytämään motivaation. AC Oulu on onnistunut keräämään kolmelta viime sarjakierrokselta 6 pistettä.

Maaliton tasapeli sarjakakkosta TPS:ä vastaan kotona syyskuun puolivälissä oli moraalisesti tärkeä. Sitä seurasi 0-4 voitto MuSa:sta vieraissa. Viime viikonvaihteessa AC Oulu päätyi 1-1 tasapelin putoamista vastaan tappelevaa MYPA:a vastaan. Se ei ollut tuloksellisesti mikään riemuvoitto, mutta takasi sen, että myllykoskelaiset jäävät sarjataulukossa taakse.

AC Oulu on kerännyt 25 ottelusta 25 pistettä, mikä oikeuttaa sarjataulukon 7. sijaan, 6-7-12. Joukkueen maaliero on positiivinen 28-27.

Oululaisten limbokausi asettuu oikeisiin mittasuhteisiin, kun vertaamme joukkueen tilastoja Veikkausliigan nousevan Hakan ja liigaan noususta karsivan TPS:n kanssa. 

AC Oulu on 25 sarjakierroksen jälkeen 43 pistettä Hakaa perässä. TPS:n on matkaa 28 pinnaa. Hakan maaliero on 72-20. TPS:n vastaava luku on 44-22.

AC Oulun kauden ongelmat kulminoituivat maalintekoon, kuten maalintekopeleissä usein käy. Päästettyjen maalien tilasto on sarjan muihin joukkueisiin verrattuna suorastaan hyvä. Ainoastaan Haka ja TPS ovat päästäneet kauden aikana vähemmän maaleja kuin AC Oulu.

Tehtyjen maalien osalta tilanne onkin sitten tyystin toinen. Oululaiset ovat tehneet Ykkösessä toiseksi vähiten maaleja kauden aikana. Ainoastaan suoran putoajan paikalla tällä hetkellä majaileva TPV on tehnyt vähemmän maaleja kuin AC Oulu.

Jaro aloitti kauden alle odotusten, mutta joukkue on löytänyt tasonsa kauden mittaan. Pietarsaarelaisilla on 40 pistettä, mikä oikeuttaa sarjataulukon 4. sijaan, 11-7-7. Pietarsaarelaisten maalieron on positiivinen 49-36.

Jaron kolmen viime kierroksen tulokset kuvastavat hyvin joukkueen kautta ja asemaa sarjataulukossa. Syyskuun puolivälissä joukkue hävisi ensin kotona Haka:lle 1-3. Sitä seurasi 3-1 voitto TPV:stä, niin ikään kotona. Viime viikonloppuna joukkue pelasi 1-1 tasapeli vieraissa TPS:ää vastaan.     

Toimittaja: Junnu Leskelä

Otteluennakko: Kakkonen, OLS – KajHa

OLS kohtaa lauantaina Kakkosen C-lohkon viimeisellä kierroksella KajHa:n Castrenin urheilukeskuksessa kello 14.00

Nousijajoukkueet lähtevät otteluun kovin erilaista asetelmista ja tunnelmista. OLS:n tavoite säilyttää sarjapaikka toteutuu. KajHa puolestaan tippuu takaisin Kolmoseen.

OLS lähtee kauden päätöskamppailuun sarjan 7. sijalta. Joukkue on kerännyt 21 ottelusta 26 pistettä, 7-5-9. Oululaisten maalieron on negatiivinen 34-39.

OLS:n kausi on ollut tyypillinen nuorelle nousijajoukkueelle. Joukkue on vielä hakenut paikkaansa sarjassa, mutta kokematon ryhmä on osoittanut yltävänsä Kakkosen vauhtiin ja rytmiin. Joukkueen pelilliset esitykset ovat vain olleet nuorelle nousijajoukkueelle ominaisen epätasaisia.  

Kolme viime kierrosta olivat hyvä esimerkki OLS:n pelin ailahtelevaisuudesta. Syyskuun puolivälissä oululaiset päihittivät kovakuntoisen sarjakakkosen RoPS/2 kotonaan 3-1. Seuraavaksi joukkue matkasi Pietarsaareen, jossa tuli turpaan 5-1 sarjakolmoselta JBK:lta. Viime viikonvaihteessa OLS kärsi 4-3 vierastappion sarjassa kolmantena olevalle Kuopion KuFu:lle.   

KajHa:n kausi on ollut raskas ja se päättyy sarjasta tippumiseen. Kajaanilaiset saivat odottaa sarjanousunsa varmistanutta kabinettipäätöstä helmikuun lopulle, joten joukkueen rakentamiseen ja sarjaan valmistautumiseen jäi selvästikin liian vähän aikaa, ainakin jos katsoo joukkueen kautta ja sen nykyistä sarjasijoitusta.

Ennen viimeistä sarjakierrosta KajHa on sarjan 10. sijalla 17 pisteellä, 4-5-12. Joukkueen maaliero on negatiivinen 24-53.

Pitkään näytti siltä, että KajHa on kahden suoraan putoavan joukkueen sakissa. Joukkue sai kuitenkin pelinsä järjestykseen syyskierroksella ja nousi tappelemaan suorasta säilymisestä. 

KajHa napsi pisteitä sieltä tältä ja nousi kolmanneksi viimeiseksi, mutta sekään ei lopulta riittänyt.

Tämän vuoden Kakkosen A-, B- ja C-lohkoista tiputetaan kaksi viimeiseksi jäänyttä joukkuetta suoraan Kolmoseen. Sen lisäksi tiputetaan kaikkien kolmen lohkon vähiten pisteitä kerännyt kolmanneksi viimeinen joukkue, joka pohjoissuomalaisen jalkapalloilun epäonneksi on KajHa.

Toimittaja: Junnu Leskelä  

Otteluennakko: Veikkausliiga, RoPS – VPS

RoPS kohtaa lauantaina haastajasarjan ensimmäisessä kotiottelussa Vaasan Palloseuran Rovaniemen keskuskentällä klo 17.00.

RoPS ja sarjajumbo VPS kohtaavat toistamiseen reilun kuukauden sisään. Edellisen kohtaamisen jäljiltä VPS:n tilanne vaikutti jopa epätoivoiselta. RoPS:n 2-1 voiton myötä VPS oli pelannut Veikkausliigaa 19 kierrosta ilman ainoatakaan voittoa.

RoPS-ottelua seuranneella kierroksella VPS lopultakin saalisti kauden avausvoittonsa IFK Mariehamnin kustannuksella. Seuraavaksi Elisa Stadionille kaatui Helsingin IFK. Vaasalaiset olivat syttyneet viimeiseen taistoon sarjapaikasta.

VPS on edelleen sarjassa viimeisenä, mutta ainoastaan voiton päässä Kokkolan Pallo-Veikoista. Heinäkuussa vetovastuun saanut Christian Sund toi muutoksen VPS:n pelaamiseen.

– VPS:n voitot vain odotuttivat itseään, RoPS:n päävalmentaja Pasi Tuutti arvioi.

– He prässäävät ylhäältä jopa yltiörohkeasti, jolla he myös saavat paljon pallonriistoja sekä erikoistilanteita. VPS on vaarallinen joukkue, mikäli jäämme prässin alle emmekä saa pelattua palloa pois.

VPS on ollut vaikeuksissa juuri nopeissa tilanteenvaihdoissa sekä vastahyökkäyksissä. Aggressiivinen prässääminen näkyy myös joukkueen jaksamisessa. Numeroiden valossa ottelun viimeiset vartit ovat olleet VPS:lle vaikeita.

Huomenna Christian Sund tosin saattaa joutua laatimaan totutusta poikkeavan pelisuunnitelman. Vaasalaisten puolustuksessa on tietojen mukaan merkittäviä avainpelaajien poissaoloja. RoPS:lta ovat varmuudella sivussa ainoastaan Sergio Llamas sekä Sampo Ala.

Jos VPS pelaa huomenna säilymisestä Veikkausliigassa, on RoPS:lla edessään vähintäänkin kunnianpalautuksen paikka. Kaksi edellistä vierasottelua FC Lahtea ja KPV:ta vastaan olivat tuloksellisesti murheellisia.

Joukkue ei ottanut tuloksia kevyesti. Se on kaivanut syyt notkahduksen takaa.

– Emme voi osoittaa yksittäisiä pelaajia, vaan mokailimme kunnolla ihan kollektiivisesti, Tuutti lataa.

-Molemmissa peleissä isoin asia oli huono joukkuepuolustaminen. Teimme epätyypillisiä puolustusvirheitä niin kentän yläosissa kuin keskikentän alaosissakin.

RoPS pelasi kaksi edellistä otteluaan luonnonnurmella. RoPS:n tämän kauden saldo luonnonnurmella pelatuista otteluista on heikko. Seitsemästä ottelusta RoPS on voittanut ainoastaan yhden ja pelannut yhden tasan. Maaliero on vahvasti pakkasella.

Pasi Tuutti ei halua etsiä tekosyitä nurmialustasta.

– Varmasti tilastonikkarit löytävät jotain, mutta minulle se näyttäytyy eri tavalla,Tuutti sanoo.

-Toki olemme yleensä vaikeuksissa, jos alusta on huono. Meidän näköisemme jalkapallo vaatii hyvän alustan.

Rovaniemen Keskuskentän jalkapallonurmi on vastikään läpäissyt FIFA:n tuoreimmat testit.  

Lähde: RoPS verkkosivut