Otteluennakko: Ykkösen Suomen Cup lohkovaihe, FF Jaro – AC Oulu

AC Oulu matkustaa lauantaina Pietarsaaren Jaron vieraaksi Suomen Cupin lohkovaiheen neljännen kierroksen koitokseen. Ottelu alkaa Tellushallissa klo 15.15.

Viime kierroksella Laivastonsiniset kävivät vierailulla Vaasassa, jossa viihdyttävän ottelun päätteeksi päädyttiin tasatulokseen 2-2. Näin AC Oulu jatkaa Suomen Cupissa tappiotta.

Jaron taival Suomen Cupissa on alkanut mollivoittoisesti. Ensin pietarsaarelaiset hävisivät kotona AC Kajaanilla lukemin 1-2. Toisella kierroksella SJK Akatemiaan Jaro päätyi 2-2 tasatulokseen, mutta taas viime kierroksella KPV kävi nappaamassa Pietarsaaresta 0-2 vierasvoiton. 

Jarossa tulijoiden ja varmistuneiden lähtijöiden lista on suhteellisen pieni. Pietarsaarelaiset ovat hankkineet vahvistuksia käytännössä farmijoukkue JBK:n riveistä, josta on siirtynyt keskikenttäpelaaja Markus Kronholm, puolustaja Oskar Sandström ja hyökkääjä Alex Ramsay. Klubi04:stä joukkueeseen on hankittu puolustaja Jean-Claude Mabinda

AC Oulu ja FF Jaro ovat kohdanneet vuosien saatossa virallisissa otteluissa peräti 21 kertaa. 11 kertaa Laivastonsiniset ovat poistuneet kentältä voittajina, kolme kertaa on pelattu tasan ja seitsemän kertaa pietarsaarelaiset ovat voittaneet. Viimeksi joukkueet kohtasivat lokakuussa Ykkösen ottelussa, jossa AC Oulu vahvempi luvuin 4-1.

– Kolmas reissu Pohjanmaalle, kaksi edellistä päättynyt tasuriin, joten tuloksellisestikin myös halutaan parantaa, vaikka peli onkin kehittynyt. Tellushallin pienuus tekee varmasti sen, että ottelun intensiteetti nousee korkealle ja kaksinkamppailuja on paljon. Koko ajan haetaan pareja, jotka pystyvät pelaamaan yhdessä ja aina viikon harjoitukset ovat ratkaisevassa osassa siinä, ketkä ovat aloituskokoonpanossa, kertoo päävalmentaja Jyrki Ahola

Kokoonpanosta ovat varmuudella sivussa olkapäävammaa parantava Juuso Särkelä sekä farmijoukkue OLS:n paidassa Suomen Cupia pelanneet Kaapo Kemilä ja Valtteri Tikkanen.

Lähde: AC Oulu

Otteluennakko: Ykkösen Suomen Cup lohkovaihe, AC Kajaani – VPS

Tulevana lauantaina AC Kajaani saa vastaansa Veikkausliigasta viime kaudella pudonneen Vaasan Palloseuran. Ykkösen Suomen Cupin lohkovaiheen neljännen kierroksen ottelu alkaa Kajaanin palloiluhallissa kello 18.00.

VPS on aloittanut Suomen Cupin häviöllä, voitolla ja tasapelillä.

AC Kajaanivoitti viime viikon Suomen Cup koitoksessa SJK Akatemian Kajaanin pallohallissa lukemin 1-0. Voiton takuumiehinä olivat nollapelin pelannut Severi Ikäheimo ja voittomaalin tehnyt Hussein Mohamed. AC hallitsi ottelua, mutta ei saanut tekopaikoista sisään, kunnes Mohamedia rikottiin boksin sisällä, josta seurasi rankkari, jonka laituri sijoitti tarkasti oikeaan alakulmaan.

VPSpuolestaan pelasi Oulussa AC Oulun vieraina tasan 2-2. Maalintekijänä Vaasalaismiehistöstä oli Steven Morrisey. 

– David Popa on edelleen loukkaantuneena ja Pitkäsen Mikon ja Sharp Räsäsen pelikunto vielä epävarmaa, kommentoi Mika Lumijärvi

– VPS on viimevuotinen Veikkausliigaseura, jolta löytyy hyviä kokeneita pelaajia esim. Strandvall, Alanko ja Morrisey joka viime pelissä tekikin pari maalia. Vaasalaisten riveistähän löytyy myös entisiä AC Kajaanin pelaajia, kuten Samuel Mahlamäki, Miika Niemi ja Arttu Nuutinen. Mielenkiintoinen ottelu tulossa, pelityyliltä VPS on erilainen, kuin SJK Akatemia. Suoraviivaista peliä ja käyttävät Morriseyn nopeutta hyväksi.

Lähde: AC Kajaani

(VIDEO) Otteluraportti: Veikkausliiga Suomen Cup lohkovaihe, RoPS – FC Haka 0 – 1 (0-0)

Haastateltavina joukkueiden päävalmentajat Vesa Tauriainen ja Teemu Tainio.

Viime kaudella suvereenein ottein Ykkösen voittajana Veikkausliigaan noussut FC Haka (Valkeakoski) jatkaa Suomen Cupissa kolmen kierroksen jälkeen tappioitta. Oulussa talvikauden kotiottelunsa pelaava RoPS joutui taipumaan sunnuntain iltakamppailussa 0-1 (0-0) tappioon.

Rovaniemeläiset ovat keränneet kolmesta pelaamastaan cup-ottelusta vain yhden pisteen, joten joukkueen on käytännössä pakko voittaa seuraava ottelu, mikäli se mielii jatkoon. RoPS matkaa ensi lauantaina Lahteen, jossa isäntänä toimii B-lohkon sarjanelonen FC Lahti.

RoPS joutui sunnuntain peliin pahasti siipirikkoisena. Kokoonpanosta puuttuivat Tuomas Kaukua, Youness Rahimi, Juho Hyvärinen sekä Aleksandr Kokko.

Vastuuvalmentaja Vesa Tauriaisen mukaan joukkueen harjoitusvahvuuteen on liittymässä kuitenkin vielä kolme ulkomaalaisvahvistusta.

Sunnuntain ottelu tarjoili oululaisyleisölle tarkkaa puolustuspelaamista ja fyysistä keskialueen vääntöä. Kumpikaan joukkueista ei halunnut ottaa suuria riskejä pallollisena ja hyvät maalipaikat olivat tänään vähissä.

RoPS oli ensimmäiset 25 minuuttia aloitteellisempi ja pyrki rikkomaan FC Hakan puolustusmuodon. Teemu Tainion valmentama Haka oli kuitenkin kurinalainen ja kärsivällinen. Kotijoukkue ei löytänyt avaimia murtaviin syöttöihin.

Ottelun edetessä FC Haka pääsi kiinni paremmin pallolliseen peliinsä ja otti hallinnan itselleen. Ottelun voittomaali syntyi 48.minuutilla, vasen puolustaja Henri Malundama avasi rovaniemeläisten puolustuksen yksilösuorituksellaan ja tarjoili syötön Antto Hilskalle, joka laukoi pallon etukulmasta sisään.

Vierasjoukkueen päävalmentaja Teemu Tainion mukaan joukkue väsyi pelin loppupuoliskolla ja RoPS sai vielä painettua päätöshetkien paineen Hakan maalille. Michael Hartmannin maaliltaan johtama puolustus kesti paineen ja pelasi talvikauden ensimmäisen nollapelin.

Toimittaja: Marko Halmekangas

Leikkaus: Olli Luoma-aho, Feeniks Visual

Otteluennakko: Veikkausliiga, Suomen Cup lohkovaihe, RoPS – FC Haka

Rovaniemen Palloseura ja Valkeakosken Haka kohtaavat sunnuntaina Suomen Cupin alkusarjan kolmannen kierroksen ottelussa. Peli alkaa Oulun Heinäpään jalkapallohallissa kello 18.00.

Suomen toiseksi menestynein jalkapalloseura FC Haka on palannut takaisin Veikkausliigaan, ja se on hieno uutinen koko kotimaiselle jalkapalloväelle.

Vaikka FC Haka ei ole enää se paperitehtaan hajuinen suurseura, joka dominoi Veikkausliigaa vuosituhanteen vaihteessa, on Haka edelleen nimi, joka herättää kunnioitusta. Yhdeksän Suomen mestaruutta. Kaksitoista Suomen Cupin voittoa.

Nykyinen Haka on kuitenkin hiukan haastajan asemassa. Silti se on onnistunut kaappaamaan isoja nimiä kuten päävalmentaja Teemu Tainion ja viimeisimpänä hankintana ex-RoPS-hyökkääjä Eero Markkasen.

Muutoin FC Hakan joukkue on Veikkausliigasta katsoen melko tuntematon. Heidän pelaajistaan ainoastaan neljällä on aiempaa kokemusta Suomen pääsarjasta.

Toisaalta FC Haka on joukkue, joka on pelannut pitkään yhdessä, ja niillä avuin he myös nousuivat Veikkausliigaan. Teemu Tainion joukkue pelaa hyvää jalkapalloa.

– Meitä vastaan tulee hyvin organisoitu joukkue, RoPS:n päävalmentaja Vesa Tauriainen arvioi.

– Heidän tekemisessään näkyy selkeys. Siinä mielessä he muistuttavat meidän edellistä vastustajaa Tampereen ilvestä, vaikka heidän pelitapansa onkin hiukan erilainen.

FC Haka on aloittanut Cup-taipaleensa tehokkaasti. Avausottelussa he pelasivat tasan Suomen mestari Kuopion Palloseuran kanssa ja toisella kierroksella kaatoivat SJK:n vieraissa 1-3.

RoPS puolestaan kärsi edellisellä kierroksella 3-1 vierastappion Tampereen Ilvekselle. Tuossa ottelussa RoPS oli avausjakson alakynnessä, mutta teki huomattavan ryhtiliikkeen toiselle jaksolle.

Tauriaisen tavoite sunnuntaille on selkeä.

– Tarkoitus on ottaa askelia kohti levollisempaa pelaamista, ja sitä kautta saada parempi ote itse pelistä, Tauriainen sanoo.

– Pelasimme Tampereella epäkypsästi, mutta sellaista se välillä on. Vielä tässä vaiheessa kautta täytyy välillä harjoittaa myös kärsivällisyyttä.

RoPS:n kokoonpanosta puuttuvat huomenna eri kolhujen vuoksi Tuomas KaukuaYouness RahimiJuho Hyvärinen sekä Aleksandr Kokko.

Lähde: RoPS

Otteluennakko: Ykkösen Suomen Cup lohkovaihe, AC Kajaani – SJK Akatemia

Lauantai-iltana kotijoukkue AC Kajaani kohtaa tähän asti tappiottoman SJK Akatemian pallohallissa kello 19.00. Ottelu on Kajaanille kauden ensimmäinen kotipeli.

SJK Akatemia voitti ensimmäisen cup-ottelunsa Vaasan Palloseuraa vastaan vieraissa lukemin 0-1. AC Kajaani voitti ensimmäisessä ottelussaan FF Jaron, joka tasasi pisteet SJK Akatemian kanssa viime viikolla. AC Kajaanin toinen Suomen Cup mittelö päättyi Oulussa kotijoukkueen 3-1 voittoon.

Kahden pelatun ottelukierroksen jälkeen AC Kajaani löytyy lohkotaulukosta neljänneltä paikalta kolmella pisteellä ja vierasjoukkue SJK Akatemia on neljällä pisteellä toisena.

Kysyimme perjantai-illan treenien sivussa päävalmentaja Lumijärven mietteitä.

Mitä SJK Akatemiasta tiedetään? 

Nuori porukka, muuttunut paljon viime vuodesta ja saanut hyvät tulokset ensimmäisistä cup-peleistä. 

Tuleeko kokoonpanomuutoksia? 

Mikko Pitkänen on sivussa kuumeen takia ja uusina pelaajina kentällä nähdään Omar Gaye ja Johannes Kytilä.

Millä avaimilla voitto irtoaa huomenna? 

Yhtenäinen joukkuepeli ja onnistutaan painotetuissa asioissa. Pelin alusta asti pitää olla hereillä ja valmiimpia, toisinkuin AC Oulu pelissä.

Pelissä tulee luultavasti olemaan nyt penkki täynnä, joka on hyvä asia, sillä treeneissä ei ole välillä ollut kuin vain reilu kymmenen pelaajaa.

Lähde: AC Kajaani

Otteluennakko: Ykkösen Suomen Cup lohkovaihe, VPS – AC Oulu

AC Oulu matkustaa sunnuntaina Suomen Cupin lohkovaiheen kolmannen kierroksen otteluun Vaasan Palloseuran vieraaksi. Ottelu alkaa Fennia Areenalla kello 18.00.

Viime kauden päätteeksi Veikkausliigasta tippuneet vaasalaiset ovat aloittaneet Suomen Cupin taipaleensa kaksijakoisesti vierastappiolla SJK Akatemialle sekä vierasvoitolla KPV:stä.

AC Oulu kairasi avausottelusta tasapelipisteen Kokkolasta ja viime kierroksella AC Kajaani kaatui kotona lukemin 3-1.

VPS:n miehistö on vaihtunut melkoisesti kauden päättymiseen jälkeen. Joukkueen ovat jättäneet mm. Timi LahtiJesper EngströmJerry VoutilainenJuho Lähde ja Martti Haukioja. Kaikki edellä mainitut jatkavat kaudella 2020 muissa Veikkausliiga-joukkueissa.

Jos lähtijöitä on paljon, on myös tulijoita. Oma poika, toppari Ville Koskimaa teki paluun Kokkolassa vietettyjen kausien jälkeen. Monia vuosia Vaasassa ollutta maalivahtiongelmaa paikkaamaan on hankittu nuori kaksikko Rasmus Lieslahti (FC Honka) ja Tuomas Pöyhönen (Klubi04). Ulkomailta “Vepsu” on hankkinut mm. puolustaja Tommy Cooneyn, hyökkääjä Moses Duckrellin sekä keskikenttäpelaaja Jeff Addain.  

Vuosien saatossa AC Oulu ja VPS ovat kohdanneet virallisissa otteluissa yhteensä 16 kertaa. Viisi kertaa Laivastonsiniset ovat napanneet voiton, neljä kertaa on pelattu tasan ja seitsemän kertaa vaasalaiset ovat poistuneet kentältä voittajina.

Viimeksi joukkueet kohtasivat perinteisessä Suomen Cupissa kaudella 2015. Tuolloin kotijoukkue AC Oulu oli parempi luvuin 2-1.

– Hyvillä mielin lähdetään Vaasaan. VPS on pelaava ryhmä. Uskon, että kun tulee enemmän yhteisiä kokemuksia, myös tasaisuus alkaa löytyä. Talven peleihin kuuluu kokoonpanojen vaihtelut, joka tietysti myös vaikuttaa siihen, kuinka tasaista tekemisemme on. Etenemme Suomen Cupissa peli kerrallaan ja jokaista peliä lähdetään voittamaan, kertoo AC Oulun päävalmentaja Jyrki Ahola.

Lähde: AC Oulu

Uutinen: Ykkösen Suomen Cupissa täysi kierros viikonloppuna

Ykkösen Suomen Cupin karsintalohkoissa on edessä kolmas kierros viikonloppuna.

A-lohkossa pelit pyörähtävät käyntiin jo perjantaina, kun MuSa saa kotikentälleen puhtaalla pelillä aloittaneen MP:n. Toinen puhtaan pelin joukkue FC KTP sen sijaan kohtaa sarjanousija Gnistanin. Kolmannessa ottelussa EIF ja MYPA yrittävät saada pistetiliään auki.

B-lohkon otteluihin lähdetään erittäin jännittävistä lähtökohdista. Neljä joukkuetta on pisteen sisällä ja ilman voittoja olevat FF Jaro ja KPV ovat vielä iskuetäisyydellä. Jaro ja KPV kohtaavatkin toisensa kierroksella. Lohkon kärjessä oleva AC Oulu mittaa VPS:n kunnon ja toinen kärkijoukkue SJK Akatemia matkaa AC Kajaanin vieraaksi.

Ykkösen Suomen Cupin karsintalohkojen viikonlopun ottelut:
A-lohko:
Pe 7.2. kello 19.00 MuSa-MP
La 8.2. kello 14.00 KTP-Gnistan
La 8.2. kello 14.00 EIF-MYPA

B-lohko:
La 8.2. kello 15.15 FF Jaro-KPV
La 8.2. kello 18.00 VPS-AC Oulu
La 8.2. kello 19.00 AC Kajaani-SJK Akatemia

Lähde: SPL