RoPS Naisten valmennus kaudelle 2020

Viime kaudella RoPS Naisten päävalmentajana aloittanut Liisa-Maija Rautio jatkaa Naisten Ykköstä pelaavan joukkueen peräsimessä. Myös valmentaja Jukka-Pekka Heino sekä maalivahtivalmentaja Marko Pirilä jatkavat työtään. Tämän lisäksi Essi Jokelainen aloittaa joukkueen fysiikkavalmentajana.

– Omalta osalta jatkopäätös oli selkeä. Tätä viime kaudella startannutta prosessia oli luontevaa jatkaa, Liisa-Maija Rautio kommentoi iloisena jatkopestiään.

Prosessin jatkoa onkin Raution mukaan käynnistelty valmennuksen puolella jo hyvällä vauhdilla:

– Tässä ylimenokauden aikana on hieman hengähdetty ja rakennettu tulevaa joukkuetta. Valmistautuminen uuteen kauteen on lähtenyt sujuvasti liikkeelle ja joukkue näyttää hyvältä.

Joukkueen toinen valmentaja Jukka-Pekka Heino jatkaa niin ikään joukkueen mukana ja tulee seuraavalla kaudella ottamaan valmennuksessa myös uusia tehtäviä hoitaakseen.

– Mielenkiintoinen kausi on luvassa. Yksi iso positiivinen muutos viime kauteen verrattuna on joukkueen pelaajamäärän kasvu. Tämä tulee tehostamaan etenkin taktista harjoittelua, Heino pohtii.

– Myös joukkueen sisäinen kilpailutilanne tulee kasvamaan, mikä taas kehittää yksittäisiä pelaajia, Rautio lisää.

Maalivahtivalmennuksesta vastaa jatkossakin Marko Pirilä. Tämän lisäksi Pirilä osallistuu osittain myös joukkueen taktiseen valmennukseen.

– Joukkueen kannalta hienointa on, että meillä tulee olemaan kaksi maalivahtia, joista molemmat tulevat olemaan käytettävissä harjoituksissa ja peleissä, Pirilä ennakoi alkavaa kautta.

Uutena vahvistuksena valmennustiimiin liittyy fysiikkavalmentajan roolissa Essi Jokelainen. RoPS kasvatti on itsekin edustanut RoPS Naisia ennen kuin päätti oman pelaajauransa kolme vuotta sitten.

– Oma kiinnostus lajia kohtaan on säilynyt niin vahvana, että on mahtavaa päästä joukkueen toimintaan mukaan. Tämä on itsellenikin hieno tilaisuus, Jokelainen kertoo.

Myös päävalmentaja Rautio on iloinen valmennuksen vahvistumisesta:

– On hienoa saada valmennustiimiin uusia osaavia tekijöitä matkaan.

Kauden 2020 RoPS Naisten joukkueen pelaajasopimuksia tullaan julkaisemaan lähiviikkojen aikana.

Lähde: RoPS

Mika Pulkkinen RoPS:n valmennuspäälliköksi

Rovaniemen Palloseuran uusi valmennuspäällikkö on kotkalaislähtöinen Mika Pulkkinen. Mittavan pelaajauran tehnyt Pulkkinen toimi aiemmin Hämeenlinnan Jalkapalloseuran valmennuspäällikkönä.

Mika Pulkkinen, 46, aloittaa RoPS:n valmennuspäällikkönä ensi vuoden alussa. Samalla hän liittyy osaksi miesten edustusjoukkueen valmennusryhmää. Hän vastaa myös RoPS:n osalta yhteistyöstä Sami Hyypiä Akatemian kanssa.

Pelaajana Pulkkinen on edustanut mm. KTP:tä, TP-Seinäjokea sekä Atlantista, jonka paidassa hän voitti Suomen Cupin kaudella 2001. Ulkomailla hän on pelannut sekä Hollannin Heerenveenissä että Itävallan SW Bregenzissä.

Valmentajana Pulkkinen sanoo ammentaneensa eniten hollantilaisesta valmennuskulttuurista. Hänellä on siteet maahan jo omalta pelaajauralta, mutta senkin jälkeen hän toimi pitkään hollantilaisen agenttifirman palveluksessa.

– Tietenkin olen ottanut vaikutteita kaikkialta, mutta valmennusfilosofiani pohjat ovat Hollannista, Pulkkinen kertoo.

– Sikäläisessä agenttifirmassa työskennellessäni toimin heidän pelaajatarkkailijanaan vastuualueena Skandinavia. Sitä kautta minulla on edelleen hyvät kontaktiverkostot Islannista Itävaltaan.

Pulkkinen siirtyi osa-aikaisesta valmentajasta pääaikaiseksi kaudella 2013 aluksi KTP:n ja sittemmin HJS:n valmennuspäällikkönä. Joukkueista Pulkkinen on valmentanut C- ja B-ikäisiä poikia sekä Kotkassa miesten edustusjoukkuetta apuvalmentajana.

UEFA A -tutkinto Pulkkisella on kaudelta 2014. UEFA Pro -tutkinto on enää loppusilausta vaille valmis.

Kuluneen vuoden aikana Pulkkisen suunnitelmissa oli pitkään muutto ulkomaille, kunnes syksyllä ilmeni mahdollisuus siirrosta Napapiirille.

– Tämä on omalla urallani steppi korkeammalle tasolle. RoPS on perinteinen liigaseura, jolla on pitkä ja menestyksekäs historia, Pulkkinen sanoo.

– Omalta osaltani tuon seuralle persoonani sekä ammattitaitoni. Täällä on pitkään tehty asiat oikein. RoPS:lla on hyvät suunnitelmat tulevaisuudelle ja töissä loistavia ihmisiä, mutta mikä minut vakuutti eniten, on seuran halu mennä jatkuvasti eteenpäin.

Mika Pulkkinen on tällä hetkellä Rovaniemellä tutustumassa mm. RoPS:n keskeisiin seuratoimijoihin sekä yhteistyöhön SantaSport Lapin Urheiluakatemian kanssa. Saman vierailun yhteyteen ajoittuu myös UEFA Elite Youth Academy -toiminnan esittely, sekä Palloliiton laatujärjestelmän tason 5 -prosessin viimeinen lähijakso.

Lähde: RoPS 

Vesa Tauriainen RoPS:n päävalmentajaksi

Rovaniemen Palloseuran miesten edustusjoukkueen tuleva päävalmentaja on Vesa Tauriainen. Tauriaisen sopimus on pituudeltaan 2 vuotta. Tauriainen astuu uuteen tehtäväänsä marraskuun alussa.

Vesa Tauriainen on entinen pääsarjatason hyökkääjä, joka päättyvällä kaudella valmensi RoPS:n reservijoukkue RoPS/2:n Miesten Kakkosen kärkijoukkueiden joukkoon.

Siviilitöissään Tauriainen on toiminut Lapin Urheiluakatemian jalkapallon lajivastaavana 2000-luvun alusta saakka. Hän on valmentanut pääsarjatasolla mm. Myllykosken Palloa sekä FC KooTeePeetä. MyPa:ssa Tauriainen voitti sekä Suomen Cupin että Veikkausliigan mestaruuden.

Vesa Tauriainen tuntee Rovaniemen Palloseuran organisaation ja joukkueet. Hänellä on ollut vahva panos RoPS:n junioritoiminnan kehittämisessä, jonka lisäksi reservijoukkueen vastuuvalmentajana hänellä on jo entuudestaan tiivis yhteys miesten edustusjoukkueeseen.

Koulutukseltaan Tauriainen on liikuntatieteiden maisteri. UEFA Pro valmentajatutkinto hänellä on hankittuna vuodelta 2016.

– Oli jo aikakin, että saimme Vesasta seuramme päävalmentajan, RoPS:n toimitusjohtaja Risto Niva sanoo.

– Vesa on ollut ehdolla tähän pestiin aikaisemminkin. Hän on huippuvalmentaja, ja tehnyt erinomaista työtä niin akatemiassa kuin nyt reservijoukkueenkin parissa.

Tauriaisen myötä RoPS:n valmennusjohto tulee uudistumaan. Hän tuo mukanaan oman näkemyksensä jalkapallosta, mutta halua säilyttää pelaamisessa myös tutun ropsilaisuuden.

– Haluan vaalia sitä, mitä täällä on jo tehty, eli kehitämme pallonhallintaan perustuvaa pelaamista, Tauriainen kertoo.

– Samalla haluaisin, että olisimme jatkossa entistä juoksuvoimaisempia. Korostamme pelaajien urheilullisuutta, joka tulee näkymään niin valmennuskulttuurissa kuin pelaajavalinnoissakin.

Vesa Tauriaisen myötä RoPS saa ensimmäisen rovaniemeläisen päävalmentajan 15 vuoteen. Oman seuran valmentaminen on luonnollisesti tärkeää myös Tauriaiselle itselleen.

– Seura on minulle henkilökohtaisesti tärkeä. On hienoa, että saan valmentaa omassa kotikaupungissani Suomen korkeimmalla sarjatasolla, Tauriainen kiittelee.

– Mutta mikään muutos ei tapahdu itsestään. Tuleva joukkueemme tulee tarvitsemaan yhteisöltämme kaiken mahdollisen tuen – niin kumppaneiden osalta kuin katsomossakin.

Vesa Tauriaisen myötä RoPS:n nykyinen päävalmentaja Pasi Tuutti siirtyy ensi kaudeksi uusien haasteiden eteen. RoPS haluaa kiittää Tuuttia erinomaisesta työstä koko seuran ja seuran valmennuslinjauksen eteen.

Vesa Tauriainen

Syntynyt 16.12.1967 Rovaniemi

Pelaajaura

Pelipaikka hyökkääjä. Pääsarjatasolla 240 ottelua RoPS:ssa, FC Oulussa, HJK:ssa sekä Jarossa.

Koulutus

2010   Liikuntatieteiden maisteri
2016   UEFA Pro valmentajatutkinto

Valmennusura

2000   Lapin urheiluakatemia, Jalkapallon lajivastaava
2004 – 2005   MYPA apuvalmentaja, Veikkausliiga
2007   KooTeePee päävalmentaja, Veikkausliiga
2012 – 2014   Suomen U17 – U18 apuvalmentaja
2012 – 2015   RoPS apuvalmentaja, Ykkönen ja Veikkausliiga
2019   RoPS/2 päävalmentaja, Kakkonen

Lähde: RoPS verkkosivut

Otteluennakko: Veikkausliiga, RoPS – VPS

RoPS kohtaa lauantaina haastajasarjan ensimmäisessä kotiottelussa Vaasan Palloseuran Rovaniemen keskuskentällä klo 17.00.

RoPS ja sarjajumbo VPS kohtaavat toistamiseen reilun kuukauden sisään. Edellisen kohtaamisen jäljiltä VPS:n tilanne vaikutti jopa epätoivoiselta. RoPS:n 2-1 voiton myötä VPS oli pelannut Veikkausliigaa 19 kierrosta ilman ainoatakaan voittoa.

RoPS-ottelua seuranneella kierroksella VPS lopultakin saalisti kauden avausvoittonsa IFK Mariehamnin kustannuksella. Seuraavaksi Elisa Stadionille kaatui Helsingin IFK. Vaasalaiset olivat syttyneet viimeiseen taistoon sarjapaikasta.

VPS on edelleen sarjassa viimeisenä, mutta ainoastaan voiton päässä Kokkolan Pallo-Veikoista. Heinäkuussa vetovastuun saanut Christian Sund toi muutoksen VPS:n pelaamiseen.

– VPS:n voitot vain odotuttivat itseään, RoPS:n päävalmentaja Pasi Tuutti arvioi.

– He prässäävät ylhäältä jopa yltiörohkeasti, jolla he myös saavat paljon pallonriistoja sekä erikoistilanteita. VPS on vaarallinen joukkue, mikäli jäämme prässin alle emmekä saa pelattua palloa pois.

VPS on ollut vaikeuksissa juuri nopeissa tilanteenvaihdoissa sekä vastahyökkäyksissä. Aggressiivinen prässääminen näkyy myös joukkueen jaksamisessa. Numeroiden valossa ottelun viimeiset vartit ovat olleet VPS:lle vaikeita.

Huomenna Christian Sund tosin saattaa joutua laatimaan totutusta poikkeavan pelisuunnitelman. Vaasalaisten puolustuksessa on tietojen mukaan merkittäviä avainpelaajien poissaoloja. RoPS:lta ovat varmuudella sivussa ainoastaan Sergio Llamas sekä Sampo Ala.

Jos VPS pelaa huomenna säilymisestä Veikkausliigassa, on RoPS:lla edessään vähintäänkin kunnianpalautuksen paikka. Kaksi edellistä vierasottelua FC Lahtea ja KPV:ta vastaan olivat tuloksellisesti murheellisia.

Joukkue ei ottanut tuloksia kevyesti. Se on kaivanut syyt notkahduksen takaa.

– Emme voi osoittaa yksittäisiä pelaajia, vaan mokailimme kunnolla ihan kollektiivisesti, Tuutti lataa.

-Molemmissa peleissä isoin asia oli huono joukkuepuolustaminen. Teimme epätyypillisiä puolustusvirheitä niin kentän yläosissa kuin keskikentän alaosissakin.

RoPS pelasi kaksi edellistä otteluaan luonnonnurmella. RoPS:n tämän kauden saldo luonnonnurmella pelatuista otteluista on heikko. Seitsemästä ottelusta RoPS on voittanut ainoastaan yhden ja pelannut yhden tasan. Maaliero on vahvasti pakkasella.

Pasi Tuutti ei halua etsiä tekosyitä nurmialustasta.

– Varmasti tilastonikkarit löytävät jotain, mutta minulle se näyttäytyy eri tavalla,Tuutti sanoo.

-Toki olemme yleensä vaikeuksissa, jos alusta on huono. Meidän näköisemme jalkapallo vaatii hyvän alustan.

Rovaniemen Keskuskentän jalkapallonurmi on vastikään läpäissyt FIFA:n tuoreimmat testit.  

Lähde: RoPS verkkosivut

Otteluennakko: Veikkausliiga, HJK – RoPS

RoPS hyvässä liidossa runkosarjan päätöskierrokselle

Helsingin Jalkapalloklubi ja Rovaniemen Palloseura kohtaavat sunnuntaina Telia 5G Areenalla klo 18.30.

Veikkausliigan runkosarja päättyy sunnuntaina komeasti perinteikkäiden Helsingin Jalkapalloklubin ja Rovaniemen Palloseuran kohtaamiseen. Pohjoisen ja etelän pääkaupunkien mittelöissä on ollut aina ylimääräistä jännitettä.

Viime vuosina HJK on ollut RoPS:lle kohtelias isäntä. Kahdeksasta edellisestä vieraskohtaamisesta RoPS on voittanut neljä ja kahteen kertaan on Helsingissä pelattu tasan.

HJK on erikoisessa tilanteessa. He ovat myöntäneet toimitusjohtajan suulla kauden olleen heille valtava pettymys. Klubi tippui Suomen Cupista jo talvella, ja europelitkin päättyivät aikaisemmin kuin Töölössä toivottiin.

Tänä vuonna HJK:n täytyy voittaa Suomen Mestaruus. Tällä hetkellä he ovat sarjassa viidentenä seitsemän pistettä mitaleilta ja yhdeksän pistettä sarjakärki FC Interiä perässä.

Jos HJK olisi pelannut koko kauden samalla pistekeskiarvolla, jolla he ovat pelanneet viimeiset 11 kierrosta Toni Koskelan alaisuudessa, he todennäköisesti johtaisivat sarjaa. Nyt he ovat kuitenkin todellisen pakkovoiton edessä. Edellisen kerran HJK on ollut ulkona Veikkausliigan mitaleilta kaudella 2008.

. Meillä on huomenna haastajan asema ja ainoastaan voitettavaa, tiivistää ottelun lähtökohdat RoPS:n päävalmentaja Pasi Tuutti.

– Me emme lähde peruuttelemaan, mutta miten HJK tulee huomenna meitä vastaan tällaisessa tilanteessa, sen näkee pelissä.

Joukkueet kohtasivat edellisen kerran toukokuussa Rovaniemellä, jolloin Klubi oli niukasti vahvempi maalein 0-1. Ottelun voittomaali syntyi aivan peliajan viimeisillä minuuteilla.

Sitten toukokuun HJK on laittanut tuulemaan pelaajamarkkinoilla. Joukkueeseen saapui peräti kuusi vahvistusta Erfan ZeneliWilliam ParraTim VäyrynenVictor LuizSekou Camara sekä viimeisimpänä Petteri Forsell. Heistä Parra, Luiz, Camara sekä Forsell ainoastaan lainasopimuksilla.

HJK:n hakiessa apua pelaajalainoilla, RoPS on keskittynyt viimeiset viikot omaan tekemiseen. Se on näkynyt myös tulostaululla. Elokuun saldona oli kaksi voittoa ja kaksi tasapeliä.

Pitkään tökkinyt hyökkäyspeli on jälleen alkanut toimimaan, ja päästettyjen maalien suhdekin oli viime kuulta alle yksi maali per ottelu.

Huomiseen runkosarjan päätösotteluun ladataan jälleen kaikki peliin. RoPS:lla on edelleen teoreettinen mahdollisuus nousta runkosarjan päätteeksi kahdeksanneksi, joka takaisi alempaan loppusarjaan yhden kotiottelun lisää.

– Vietimme hiukan erilaisen viikon kuin tavallisesti, jotta saisimme pelaajien huomion pysymään itse asiassa, Tuutti paljastaa.

– Tulee olemaan mielenkiintoista seurata, kuinka lähestyminen toimii. Olemme rakentaneet omat erikoisuutemme, ja pelissä sen näkee, pystyykö HJK siihen reagoimaan.

HJK on silti huomisen ennakkosuosikki, ja materiaaliltaan sarjan ylivoimaisin joukkue. Vaikka europelit päättyivätkin karsintoihin, on Toni Koskela tehnyt Veikkausliigassa erinomaista tulosta.

– Tonin perusajatus näkyy vahvasti siinä, kuinka hän organisoi joukkueensa esimerkiksi erilaisia prässejä ja puolustusmuotoja vastaan, Tuutti arvioi.

– Aiempaan verrattuna Toni on tuonut myös uuden vaaraelementin vastahyökkäysten kautta. Kun hyökkää vauhdikkaasti, eikä vain pallokontrollin kautta, saa myös enemmän erikoistilanteita. Niissä HJK on ollut viime peleissä vahva.

RoPS:n huomisesta kokoonpanosta puuttuvat luonnollisesti lainapelaajat Kalle Katz sekä Kevin Kouassivi-Benissan. Pienten loukkaantumisten vuoksi sivussa ovat Niklas JokelainenJuho Hyvärinen ja Eerik Kantola. Alkuviikon perusteella myös Mohamadou Sissokon pelaaminen on epävarmaa.

Lähde: RoPS verkkosivut

Otteluennakko: Veikkausliiga, RoPS – FC Lahti

Veikkausliigan runkosarjaa on pelaamatta enää kaksi kierrosta. Sunnuntaina RoPS kohtaa runkosarjan viimeisessä kotiottelussaan FC Lahden. Ottelu Keskuskentällä alkaa kello 18.30.

Sami Ristilän luotsaamalla FC Lahdella on huomenna taatusti ylimääräisiä näyttöhaluja. Lahti hävisi RoPS:lle kesäkuussa kotikentällään 1-2. Toinen vastaava tappio saattaisi olla kohtalokas, mikäli lahtelaiset haaveilevat paikasta ylemmässä loppusarjassa.

Ristilä astui FC Lahden peräsimeen viime kauden lopulla ja pisti saman tien tuulemaan. Jos hiukan kärjistetään, FC Lahden viime kauden joukkueesta ovat jäljellä enää ikinuori Mikko Hauhia sekä muutama juniori.

Alkukausi saattoikin olla Ristilän joukkueelta vielä osittain opettelua. Tällä hetkellä he kuitenkin keikkuvat kuntopuntarin kärjessä yhdessä FC Interin kanssa.

Vaikka Lahti vahvistui siirtoikkunan aikana ainoastaan yhdellä hankinnalla, virolaisella keskikenttämies Brent Lepistulla, varoittaa RoPS:n päävalmentaja Pasi Tuutti kyseessä olevan lähes täysin eri joukkue kuin kesäkuussa.

– Tällä hetkellä heidän tapansa lähestyä jalkapalloa on eri, Pasi Tuutti tiivistää.

– He muuttivat Ilvestä vastaan tapaansa puolustaa, joka luonnollisesti vaikuttaa myös heidän tapaansa hyökätä. Alkukaudesta heidän puolustamisensa ei ollut tiivistä eikä organisoitua.

Sami Ristilän tekemä muutos ei rajoitu pelkästään siihen, että puolustusmuoto muutettiin viiden linjaan. Myös muuta tekemistä on tarkennettu.

– Heidän prässäämisensä on muuttunut todella paljon aggressiivisemmaksi sekä ylhäältä että keskikorkealta, Tuutti kertoo yhtenä esimerkkinä.

Myös Rovaniemen Palloseura osoittaa tällä hetkellä hyvää tuloskuntoa.

RoPS:n alkukautta rikkoivat lukuisat loukkaantumiset, valmentajan vaihdokset, pelikiellot ja monet muut joukkueesta riippumattomat seikat. Nyt tilanne Napapiirillä on ollut stabiili jo muutaman viikon ajan. Se on näkynyt kentälläkin.

Uudet pelaajat ovat ottaneet paikkansa joukkueessa ja tuoneet sen lisän, mitä heiltä toivottiinkin. Sairastupa on tyhjenemässä. Jopa pitkäaikaispotilaat Jussi Niska ja Veka Pyyny voidaan nähdä joukkueen harjoituksissa hyvinkin pian.

– Joukkueessa on hyvä fiilis. Tämä viikko on ollut harjoituksellisesti varmasti paras viikko tähän mennessä, Pasi Tuutti hymyilee.

– Nyt meillä on ollut harjoituksissa koko ajan yli 20 kenttäpelaajaa ja kaikki ovat pystyneet treenaamaan alusta loppuun. Tätä kautta sen laadukkaan arjen tekeminen siirtyy myös itse peliin.

Joukkueiden huomisista kokoonpanoista FC Lahdelta puuttuu pelikiellossa oleva keskikenttämies Josu. RoPS:lta Tarik Kada on pelikiellossa vielä tämän ottelun. Sairastuvalla on edelleen Sergio Llamas, mutta hänkin palannee piakkoin joukkueen harjoituksiin. Agnaldo Moraes Jr palasi alkuviikosta takaisin Suomeen sekä harjoitusrinkiin.

Lähde: RoPS verkkosivut