PalloTV - Näin kausi päättyy

Se suomalainen jalkapallosivusto

Uutinen
|
27.09.2022

Näin kausi päättyy

Sarjat lähestyvät päätöksiään, mutta kilpailut huipentuvat erilaisiin loppusarjoihin tai pudotuspeleihin.

Syksy on edennyt pitkälle, mikä tarkoittaa jalkapallokauden päättymisen olemista entistä lähempänä. PalloTV kertoo kootusti kannattajille, millä tavalla sarjat pelataan päätökseen.

Veikkausliiga
Veikkausliiga jakaantui runkosarjan jälkeen kuuden joukkueen ylempään loppusarjaan eli Mestaruussarjaan ja kuuden joukkueen alempaan loppusarjaan eli Haastajasarjaan. Kummassakin pelataan viiden kierroksen yksinkertainen sarja.

Mestaruussarjan voittaja on Suomen mestari. Toiseksi sijoittunut voittaa hopea- ja kolmanneksi sijoittunut pronssimitalit.

Haastajasarjan viimeiseksi sijoittunut putoaa Ykköseen kaudeksi 2023. Toiseksi viimeinen karsii liigapaikastaan Ykkösen ylemmän loppusarjan karsintavaiheiden voittajan kanssa. Liigakarsinta pelataan kaksiosaisena otteluna, jonka voittaja pelaa Veikkausliigassa kaudella 2023.

Vierasmaalisääntö ei ole enää voimassa. Kaksiosaisen karsinnan toisen ottelun jälkeen pelataan jatko-ottelu 2 x 15 min ja käydään tarvittaessa rangaistuspotkukilpailu, jos yhteismaalien tilanne on tasan.

Suomen mestari saa automaattisesti paikan Mestareiden Liigan karsintoihin. Toiseksi sijoittunut ja Suomen Cupin voittanut Kuopion Palloseura saavat niin ikään automaattiset paikat Konferenssiliigan karsintoihin.

Neljäs paikka ratkotaan loppusarjojen jälkeen pelattavassa kolmivaiheisessa lopputurnauksessa. Eurolopputurnaukseen osallistuvat loput Mestaruussarjan joukkueet ja Haastajasarjan voittaja. Jos cupin voittanut KuPS on kahden parhaan joukossa, nousee myös Haastajasarjan toiseksi sijoittunut mukaan Eurolopputurnaukseen.

Jos KuPS on kahden parhaan joukossa, ensimmäisessä vaiheessa Mestaruussarjan 5. sijoittunut kohtaa Haastajasarjan 2. sijoittuneen ja Mestaruussarjan 6. sijoittunut kohtaa Haastajasarjan 1. sijoittuneen. Näiden otteluiden voittajat kohtaavat toisessa vaiheessa. Molemmat vaiheet pelataan yksiosaisina lopputaulukossa paremmin sijoittuneen kotikentällä.

Kolmannessa vaiheessa toiseen vaiheen voittaja kohtaa Mestaruussarjan neljänneksi sijoittuneen. Eurolopputurnauksen finaali pelataan kaksiosaisena otteluna, jonka voittaja saa paikan Konferenssiliigan karsintoihin. Finaali aloitetaan loppusarjassa heikommin sijoittuneen kotikentällä.

Vierasmaalisääntö ei ole enää voimassa. Kaksiosaisen finaalin toisen ottelun jälkeen pelataan jatko-ottelu 2 x 15 min ja käydään tarvittaessa rangaistuspotkukilpailu, jos yhteismaalien tilanne on tasan.

Suomen mestari saa paikan Mestarien Liigan karsintoihin. Konferenssiliigan kaksi muuta paikkaa menevät Suomen Cupin voittaneelle Kuopion Palloseuralle ja KuPS:n jälkeen parhaiten sijoittuneelle joukkueelle.

Ykkönen
Ykkönen jakaantui runkosarjan jälkeen kuuden joukkueen ylempään ja kuuden joukkueen alempaan loppusarjaan. Runkosarjassa saavutetut pisteet jäivät voimaan. Kummassakin pelataan viiden kierroksen yksinkertainen sarja.

Ylemmän loppusarjan voittaja nousee Veikkausliigaan kaudeksi 2023.

Liigakarsinta pelataan kolmivaiheisena. Ensimmäisessä vaiheessa ylemmän loppusarjan 3. ja 4. sijoittuneet pelaavat yhden ottelun paremmin sijoittuneen kotikentällä. Ottelun voittaja kohtaa toiseksi sijoittuneen seuraavassa vaiheessa, jossa pelataan niin ikään yksi ottelu paremmin sijoittuneen kotikentällä. Tämän ottelun voittaja kohtaa varsinaisessa liigakarsinnassa Veikkausliigan alemman loppusarjan eli Haastajasarjan toiseksi viimeiseksi sijoittuneen kaksiosaisessa karsinnassa.

Vierasmaalisääntö ei ole enää voimassa. Kaksiosaisen karsinnan toisen ottelun jälkeen pelataan jatko-ottelu 2 x 15 min ja käydään tarvittaessa rangaistuspotkukilpailu, jos yhteismaalien tilanne on tasan.

Alemman loppusarjan kolme viimeistä putoavat Kakkoseen kaudeksi 2023.

Kakkonen
Kakkosen kolmen eri lohkon runkosarjat pelataan päätökseen ensi lauantaina. A- ja C-lohkoissa kaksi viimeistä putoavat Kolmoseen. B-lohkosta putoaa kolme seuraa, koska siinä on yksi joukkue enemmän kuin kahdessa muussa lohkossa.

Kunkin lohkon neljä parasta jatkavat kauttaan ylemmässä loppusarjassa, jonka voittaja nousee Ykköseen kaudeksi 2023. Ylemmät loppusarjat jatkuvat runkosarjassa saavutetuista pisteistä.

Kansallinen Liiga
Kansallinen Liiga jakaantui runkosarjan jälkeen kuuden joukkueen ylempään ja neljän joukkueen alempaan loppusarjaan. Ylemmässä loppusarjassa eli Mestaruussarjassa pelataan viiden kierroksen yksinkertainen ja alemmassa loppusarjassa eli Haastajasarjassa kuuden kierroksen kaksinkertainen sarja.

Mestaruussarjan voittaja on Suomen mestari. Haastajasarjan viimeinen putoaa Ykköseen kaudeksi 2023. Toiseksi viimeinen karsii Ykkösen toiseksi sijoittuneen kanssa kaksiosaisessa karsinnassa.

Vierasmaalisääntö ei ole enää voimassa. Kaksiosaisen karsinnan toisen ottelun jälkeen pelataan jatko-ottelu 2 x 15 min ja käydään tarvittaessa rangaistuspotkukilpailu, jos yhteismatilanne on tasan.