Ykkösen seurat kiinnittivät lahjakkuuksia
EIF ja FF Jaro solmivat sopimuksia omien juniorien kanssa. SalPa nappasi Arttu Sivosen EIF:n akatemiasta.
Ykkösen seurat ovat julkaisseet nuorten pelaajien sopimuksia joulun molemmin puolin. EIF ja FF Jaro solmivat sopimuksia neljän oman kasvatin kanssa. SalPa kävi kalassa vierailla vesillä ja nappasi riveihinsä Arttu Sivosen, joka pelasi viime kaudella Kolmosta EIF:n akatemiassa ja P17:n Ykköstä seuran B-poikien joukkueessa.
FF Jaro teki sopimukset vuonna 2004 syntyneiden Roni Björkskogin ja Sebastian Huldénin sekä vuotta nuorempaa ikäluokkaa edustavien Benjamin Sandnäsin ja Axel Sandstedtin kanssa. Jaron tekemät paperit ovat poikkeuksellisia omille lahjakkuuksille siinä mielessä, että ne ovat pituudeltaan ainoastaan 1+1 -vuotisia.
FF Jaron edustusjoukkueen näkökulmasta Björkskog ja Huldén ovat kvartetin kokeneimpia. Björkskog on pelannut kahdeksan ja Huldén kuusi kilpaottelua Jaron paidassa, kun mukaan lasketaan sekä Ykkönen, Suomen Cup että Ykköscup. Molempien viime kausi kului pääasiassa Kakkosessa pelaten JBK:n riveissä. Kumpikin nähtiin myös Kolmosessa pelanneessa Nykarleby IK:ssa ja Jaron U23-joukkueessa, joka tahkosi Nelosta.
Sandstedt urakoi viime kauden aikana peräti 52 ottelua. Enimmäkseen hän pelasi U23-joukkueessa ja B-poikien joukkueessa P17:n Ykköstä. B-pojat oli Sandnäsin pääasiallinen joukkue. Björkskogin ja Huldénin lailla molemmat pelasivat yksittäisiä otteluita myös NIK:ssa.
Estlanderin kaksoset, Snabb ja Westerholm jatkavat EIF:ssä - Sivonen karkasi Saloon
EIF on tehnyt sopimukset Linus ja Oliver Estlanderin, Selib Snabbin sekä Castor Westerholmin kanssa. Kaikki neljä pelasivat viime kaudella suuren määrän otteluita sekä EIF Akademissa että seuran B-poikien joukkueessa. EIF Akademi pelasi Kolmosessa ja B-pojat ikäluokan Ykkösessä. Westerholm piipahti kahden ottelun ajan myös EIF:n kakkosjoukkueessa, jonka kausi meni pelatessa Nelosta.
EIF ei onnistunut pitämään Arttu Sivosta, joka tarttui Salon Palloilijoiden tarjoukseen. Hän teki 2+1 -vuotisen sopimuksen Ykköseen nousseen seuran kanssa. Sivosen pelihistoria viime kaudelta on pitkälti samanlainen kuin EIF:n kanssa allekirjoittaneidenkin, mutta hän on selvästi kokenein heistä. Sivonen pelasi viime kaudella neljässä Ykkösen, kahdessa Suomen Cupin ja viidessä Ykköscupin ottelussa.
Artikkeliin liittyviä aiheita: