Asiantuntijan katsaus Kansallisen Liigan siirtomarkkinoille: ”Aika vaisua tähän mennessä, mutta vielä on aikaa”
Kansallisen Liigan siirtomarkkinat ovat vilkkaimmillaan. PalloTV:n naisten jalkapallon asiantuntija Ilkka Marttila ruotii omassa välianalyysissään, mitä pelaajamarkkinoilla on tapahtunut. Mitkä seurat ovat vahvistuneet ja mitkä heikentyneet? Vai muuttuuko oikeastaan mikään viime kauteen verrattuna?
Haastattelun jälkeen on jo tapahtunut merkittäviäkin peliliikkeitä. KuPS nappasi kovan luokan kotimaisen vahvistuksen, kun Wilma Forsblom vaihtaa PK-35 Vantaan paidan savolaisiin maisemiin. Liigaan paluun tehnyt TPS kertoi myös tärkeästä hankinnasta, kun Italiassa ja Ruotsissa kolme kautta pelannut Emma Santamäki tulee takaisin seuraan.
Vaikka KuPS:lla on työsarkaa vielä edessään, näyttää se edelleen mestarisuosikilta. Lieneekö joukkueensa jo lähes valmiiksi kasannut HJK kuopiolaisten ykköshaastaja, kun PK-35 Vantaa menetti tärkeän keskikenttäpelaajan ja Åland Unitedin joukkue näyttää hajoavan maailmalle?
Åland United on toistaiseksi ollut poikkeavalla strategialla liikenteessä. Se on houkutellut pelaajia mantereen puolelta sen sijaan, että olisi vahvasti ulkomaalaispainotteinen. Lopullista sanaa Ahvenanmaalta ei ole välttämättä kuultu vielä. Tuleeko täsmävahvistuksia ulkomailta vai ei?
HPS on nousemassa yhdeksi mahdolliseksi haastajaksi. Seura on hankkinut uusia vahvistuksia, jotka ovat olleet jo profiili- tai tärkeitä runkopelaajia entisissä joukkueissaan. Jos HPS onnistuu, pystyykö se tunkemaan nokkaansa mitalitaistoon sekaan?
Keskikastin ja häntäpään osalta tilanne on vielä auki, sillä monen joukkueen rakentaminen on vielä pahasti kesken. Toisilla voi olla jo sopimuksia pöytälaatikossa, mutta tiedotus laahaa perässä. Järjestys tuskin on olennaisesti muuttumassa, mutta ainakin toistaiseksi TPS saattaisi olla vahvempi tulokas kuin viime kauden NJS.
Toimittaja: Raine Pernu
Artikkeliin liittyviä aiheita: