Ollipekka Ojala sairaslomalle – Pauliina Miettinen tarttuu KuPS:n ruoriin

Uusi valmentaja kertoo suoraan tekevänsä muutoksia entiseen pelitapaan ja tuovansa oman pelifilosofiansa kuopiolaisjoukkueeseen.
KuPS:n naisten päävalmentaja vaihtuu. Joukkuetta viidettä kauttaan luotsannut Ollipekka Ojala jää toistaiseksi voimassa olevalle sairaslomalle. Ojalan tilalle tulee pitkän linjan kokenut nimi, Pauliina Miettinen. Hänestä tulee toinen naispäävalmentaja tämän kauden Kansallisessa Liigassa.
Miettinen on pitkän linjan jalkapallovaikuttaja, jolla on takanaan merkittävä ura niin pelaajana kuin valmentajana. Kuopiosta maailmalle lähtenyt Miettinen on edustanut mm. Kuopion MimmiFutista, FC Kontua, Turun Pyrkivää, Malmin Palloseuraa ja Helsingin Jalkapalloklubia. Hän pelasi useita vuosia myös Yhdysvalloissa.
Miettinen aloitti valmentamisen Yhdysvalloissa peliuran ollessa vielä kesken. Suomessa hän veti kahteen otteeseen PK-35 Vantaan joukkuetta, jonka peräsimessä Miettinen pääsi nostamaan myös mestaruuspokaalia. Edellisen kerran hän valmensi Tikkurilan Palloseuraa, joka lopulta luopui sarjapaikastaan liigassa taloudellisten vaikeuksien vuoksi.
TiPS:n vuosien jälkeen Miettinen on ollut syrjässä kaikkein kiihkeimmästä ytimestä. Hänellä on omakohtaista kokemusta vakavasta terveydellisestä ongelmasta, sillä Miettinen on sairastanut rintasyövän.
– Olen todella innoissani, mutta samaan aikaan on vähän pelon sekaisin fiiliksin, koska paljon töitä on tehtävänä, Miettinen kommentoi ensituntojaan Yleisradion haastattelussa.
Valmentajan unettomat yöt käynnistyivät välittömästi - hanskat kädessä ja omasta tahdosta.
– Yö meni valvoessa ja pelejä katsoessa, Miettinen kertoo Yleisradion haastattelussa.
Miettinen ei astu helppoon tilanteeseen. Kansallisessa Liigassa pitkään ylivoimaisesti esiintyneen KuPS:n alkukausi ei ole sujunut niin kuin on odotettu. Puolustuksen haasteet ovat kulminoituneet kahteen viimeiseen otteluun, jotka KuPS hävisi ja päästi peräti kahdeksan maalia omaan verkkoonsa. Miettinen aikookin pistää kuvioita uusiksi KuPS:n mestaruusjunan saattamiseksi takaisin raiteille.
– Tulen tuomaan omaa pelitapaani joukkueeseen ja muutoksia tullaan näkemään kuten aina valmentajan vaihdoksen kohdalla. Joukkue on täynnä laadukkaita pelaajia ja seuralla on jo valmiiksi vahva pohja, minkä päälle pääsen rakentamaan, Miettinen lataa KuPS:n verkkosivuilla.
Miettinen on penkin päässä ensimmäisen kerran jo perjantaina, jolloin KuPS matkustaa Tampereelle Ilveksen vieraaksi.
Artikkeliin liittyviä aiheita: