PalloTV - HJK:n hyökkäykseen maajoukkuetason vahvistus

Se suomalainen jalkapallosivusto

Uutinen
|
12.08.2023

HJK:n hyökkäykseen maajoukkuetason vahvistus

Burkinafasolainen Hassane Bandé tulee HJK:sta hakemaan uutta nousua uralleen. Sopimus on kaksivuotinen eli yltää kesän 2025 siirtoikkunaan saakka.

HJK on vahvistanut rivejään uudella hyökkääjällä. Klubi on tehnyt sopimuksen 24-vuotiaan burkinafasolaisen Hassane Bandén kanssa. Paperi pitää Bandén Helsingissä kahden vuoden ajan eli sopimus päättyy kesäkuun lopussa 2025. Hän siirtyy HJK:n paitaan ranskalaisesta Amiens SC:stä.

Bandé tulee Helsinkiin hakemaan uuttaa lähtölaukausta jalkapallouralleen. Hänellä oli vielä muutama vuosi sitten loistava tulevaisuus edessään, mutta vaikea loukkaantuminen käänsi urakäyrän jyrkkään laskuun. Pelaajaan kohdistuneista odotuksista kertoo paljon se, että hollantilainen Ajax maksoi 8,25 miljoonan euron korvauksen Bandén siirtyessä KV Mechelenistä pois.

Bandé teki läpimurtonsa Belgian liigassa KV Mechelenissä, jonka riveissä hän teki 11 maalia. Kohtalo puuttui peliin, kun Bandé loukkaantui vakavasti Ajaxin ensimmäisessä harjoitusottelussa.

Toivuttuaan loukkaantumisesta Bandé ei enää päässyt murtautumaan Ajaxin kokoonpanoon. Kahden ja puolen kauden ajan - kauden 2019-20 puolivälistä aina kauden 2021-22 loppuun - hän pelasi Ajaxin reserveissä sekä lainasopimuksilla puoli kautta sveitsiläisessä FC Thunissa ja puolitoista kautta kroatialaisessa NK Istrassa.

Lainaruljanssin jälkeen Ajax ja Bandé purkivat sopimuksen. Hyökkääjä päätyi Ranskaan ja pelasi viime kauden maan toiseksi korkeimmalla sarjatasolla. Hän pelasi puolessa Amiensin otteluissa ja viimeisteli yhden maalin.

Seurauransa vaikeuksista huolimatta Bandé on pysynyt kotimaansa A-maajoukkueen mukana. Bandé on pelannut 21 A-maaottelua - viimeksi kesäkuussa 2022.

Valokuva: HJK

Siirtoikkunassa tehtyjä pelaajasiirtoja
VEIKKAUSLIIGA
AC Oulu
+ Danny Barrow (Husqvarna FF, swe)
- Otso Liimatta (FC Famalicão, por)
- Tony Miettinen (KuPS)
FC Haka
+ Maissa Fall (Sandecja Nowy Sacz, pol)
+ Alberto Alvarado Morin (Cimarrones de Sonora FC, mex)
+ Elias Mastokangas (FC Inter)
- Tiemoko Fofana (EIF)
- Kristian Yli-Hietanen (KäPa)
FC Honka
+ Juhani Ojala (Doxa Katokopias, cyp)
+ Johannes Wurtz (SV Wehen Wiesbaden, ger)
+ Michael López (FC Sheriff, mda)
- Saku Heiskanen (UCF Knights, usa)
- Lucas Kaufmann (EIF)
- Juan Alegría
FC Inter
+ David Agbo (Kristiansund BK, nor)
+ Nikko Boxall (Wellington Phoenix FC, nzl)
+ Axel Kouame (Sporting Football des Cascades, bfa)
- Elias Mastokangas (FC Haka)
- Olli Jakonen (SalPa)
- Roope Kantola (SalPa)
FC Lahti
+ Leon Kreković (HNK Šibenik, cro)
+ Luka Šimunović (HNK Šibenik, cro)
+ Anouar El Moukhantir (vapailta markkinoilta)
- Altin Zeqiri (Çaykur Rizespor, tur)
HJK
+ Hassane Bandé (Amiens SC, fra)
+ Niki Mäenpää (Venezia FC, ita)
+ Nicholas Hämäläinen (Queens Park Rangers FC, eng)
+ Kristopher Da Graca (IK Sirius, swe)
+ Filip Rogić (Buriram United, tha)
- Kai Meriluoto (FKS Stal Mielec, pol)
- Miska Ylitolva (KTP)
IFK Mariehamn
+ Konstantinos Kotsopoulos (Atromitos FC, gre)
+ Jelle van der Heyden (Vendsyssel FF, den)
- Abdulfattah Asiri (Al-Tai FC, ksa)
Ilves
+ Méry Traoré (FC Diarra, mli)
+ Ricardo Jorge Silva Araujo (vapailta markkinoilta)
+ Marius Söderbäck (KäPa)
- Petteri Pennanen (Hyderabad FC, ind)
- Najeeb Yakubu (Vorskla Poltava, ukr)
KTP
+ Alen Harbas (Sydney FC, aus)
+ Miska Ylitolva (HJK)
+ Nikolas Talo (FC Groningen jun, ned)
- Georgios Manthatis (Kallithea Athens FC, gre)
- Jack de Vries (Venezia FC, ita)
KuPS
+ Tete Yengi (Ipswich Town FC, eng)
+ Jake Jervis (East Bengal FC, ind)
+ Tony Miettinen (AC Oulu)
- Ivan Dominic (HNK Hajduk Split, cro)
- Onni Viljamaa (KäPa)
- Urho Nissilä
- Christian Tue Jensen
SJK
+ Krisjānis Zviedris (FK Liepāja, lat)
- Ovie Ejeheri (Arsenal FC, eng)
- Vertti Hänninen (FC Džiugas, lit)
VPS
+ Harry Sawyer (Jamshedpur FC, ind)

YKKÖNEN
EIF
+ Lucas Kaufmann (FC Honka)
+ Tiemoko Fofana (FC Haka)
- Artur Atarah (SJK Akatemia)
FF Jaro

+ Omar Holness (Gloucester City AFC, eng)
+ Jasper Chibueze Uwaegbulam (JBK)
+ Keanu Marsh-Brown (vapailta markkinoilta)
Gnistan

+ Armend Kabashi (vapailta markkinoilta)
HIFK

+ Niko Salminen (vapailta markkinoilta)
- Mustapha Coker
JJK Jyväskylä
JäPS
KPV

+ Oke Akpoveta (vapailta markkinoilta)
KäPa

+ Kristian Yli-Hietanen (FC Haka)
+ Onni Viljamaa (KuPS)
+ Maksym Zhuk (PEPO Lappeenranta)
- Marius Söderbäck (Ilves)
MP

+ Olli Kilpeläinen (APEA Akrotiri FC, cyp)
SalPa
+ Olli Jakonen (FC Inter)
+ Roope Kantola (FC Inter)
SJK Akatemia
+ Miguel Rodríguez (Diriangén FC, nca)
+ Ibrahim Cissé (Zoman FC, civ)
+ Artur Atarah (EIF)
+ Jasper Jalonen (Klubi 04)
- Elias Machaal (JBK)
- Emie Olsen
- Deni Silverio
TPS

Artikkeliin liittyviä aiheita: