TPS sai kovan paluumuuttajan – Emma Santamäki teki sopimuksen nousijan kanssa
Wilma Forsblom siirtyy KuPS:aan. PK-35 rikkonut pitkän tiedotushiljaisuuden kertomalla sopimusuutisia.
Emma Santamäki palaa kolmen ulkomailla vietetyn vuoden jälkeen Suomeen. Hän on tehnyt vuoden mittaisen pelaajasopimuksen TPS:n kanssa. Santamäki pelasi viime kaudella talousvaikeuksiin ajautuneessa Umeå IK:ssa. Sitä ennen hän edusti puolitoista kautta AIK:ta ja puolikkaan kauden verran italialaista U.P.C. Tavagnaccoa.
Santamäki on pelannut lähteestä riippuen joko 134 tai 136 pääsarjaottelua Kansallisen Liigan edeltäjässä Naisten Liigassa. Ensimmäiset askeleensa liigaviheriöillä hän otti jo kaudella 2013. Seitsemän liigakauden jälkeen hän siirtyi Italian pääsarjaan Serie A:han, mutta kausi jäi siellä kesken koronaepidemian lyötyä pelit jäihin.
Santamäki palasi kentille syksyllä, jolloin hän siirtyi AIK:n joukkueeseen. Santamäki viihtyi Tukholmassa puolitoista kautta, minkä jälkeen matka jatkui viime kaudeksi Umeå IK:n riveihin. Santamäellä on kokemusta myös Yhdysvaltain yliopistosarjoista.
KuPS nappasi Wilma Forsblomin PK-35 Vantaalta
PK-35 Vantaan avainpelaajiin kuuluva Wilma Forsblom siirtyy Kuopion Palloseuraan yksivuotisella pelaajasopimuksella. Forsblom on ollut PK-35 Vantaan vahvuudessa viimeiset neljä kautta, joiden aikana hän pelasi 62 ottelua liigassa ja kuusi Ykkösessä. Tänä aikana hän viimeisteli 30 liigamaalia keskikenttäpelaajan tontilta käsin.
Forsblomin tulon myötä KuPS:n keskikenttä on kovassa kuosissa. Seura kertoi vain päivää aikaisemmin, että Sirenin sisarukset Emmi ja Oona ovat tehneet jatkosopimuksen kuopiolaisten kanssa. Kovaa kotimaista kolmikkoa täydentää brassipelaaja Ana Paula Silva Santos, jonka KuPS hankki Islannista.
PK-35 julkaissut ahkerasti hankintoja
Pitkään tiedotushiljaisuutta viettänyt PK-35 on ollut ahkerana siirtomarkkinoilla viime aikoina. Seura on julkaissut viimeisen viikon aikana useita pelaajauutisia.
Jenni Kantanen tulee seuraan Tampereen Ilveksestä. Muut uudet sopimuspelaajat ovat alempia sarjoja pelaavista pääkaupunkiseudun joukkueista ja omista junioreista. Peppi Pisilä ja Linda Räisänen jatkavat liigakentillä jättämällä takaisin Ykköseen pudonneen NJS:n. Inka Martikainen tulee Puotinkylän Valtista ja Hertta Laurinkoski Espoon Palloseurasta.
Tuorein sopimusuutinen koskee viime kauden kapteeniston jatkamista. Olivia Kåhre, Minea Lassas ja Vilma Oksanen ovat tehneet jatkosopimuksen PK-35:n kanssa.
Artikkeliin liittyviä aiheita: