PalloTV - RoPS johtoon liigakarsinnassa

Se suomalainen jalkapallosivusto

Ottelukooste ja raportti
|
03.11.2021

RoPS johtoon liigakarsinnassa

RoPS-AC Oulu 2-1 (1-1)
Yleisö: 1640

RoPS voitti keskiviikko-iltana AC Oulun veikkausliigakarsinnan ensimmäisessä osaottelussa Rovaniemen keskuskentällä 2-1. Tulos antaa rovaniemeläisille hyvät lähtökohdat ensi sunnuntain toiseen osaotteluun. Oululaisten osalta tulos tarkoittaa sitä, että ensi sunnuntaina ei kelpaa mikään muu kuin voitto, mikäli joukkue haluaa jatkaa ensi kaudella Veikkausliigassa.

Ottelu alkoi tunnustelevissa merkeissä. Kotijoukkue tuli otteluun sille ominaisella 3-4-3-muodolla, kun oululaiset ryhmittyivät sille tuttuun 4-3-3-muotoon. Molemmat joukkueet haluavat kontrolloida palloa, joten ensimmäinen kysymys kuului, kumpi tänään vie peliä? Sen selvittämiseen kului suurin osa ensimmäistä puoliaikaa, joka oli pelitapahtumiltaan varsin tasainen.

Puoliajan edetessä AC Oulu sai ottelusta hienoisen pallollisen otteen. Minkäänlaista uhkaa oululaiset eivät silti onnistuneet RoPS-maalille luomaan, vaan peli pyöri RoPS:n puolustusmuodon ulkopuolella. Sitten oululaiset saivat yllättäen rangaistuspotkun ottelun 29. minuutilla, kun pallo otti kulman jälkitilanteessa RoPS-puolustuksen käteen rangaistusalueella. Pallon taakse asteli hyökkääjä Dennis Salanovic, joka pisti pelivälineen varmasti maaliin. Tärkeä vierasmaali oululaisille.

RoPS ei jäätynyt, vaan tuli tasoihin jo kolme minuuttia myöhemmin. AC Oulun alakerralle tuli puolesta kentästä lähteneessä keskityksessä kiusallinen arviointivirhe ja hyökkääjä Simo Roiha pääsi tasoittamaan ottelun oululaispuolustuksen nenän edestä. Nolo takaisku oululaisille, mutta iso maali nuorelle RoPS-ryhmälle, ja hyvään aikaan.

Tasoituksen jälkeen AC Oulu pyrki rauhoittamaan omaa pallollista peliään ja pysymään pallossa, ottamaan pallokontrollin. Oululaisten peli pyöri kuitenkin edelleen RoPS:n puolustusmuodon ulkopuolella. Muodon sisälle ja maalintekopaikoille ei ollut asiaa. RoPS oli edelleen hyvin organisoitu, eikä antanut mitään ilmaiseksi. Kuvaava oli, että oululaisten vaarallisimmat tilanteet syntyivät puoliajan lopun kulmapotkuista. Puoliajalle mentiin tasatilanteessa.

Oululaisten tekemän vierasmaali loi toiselle puolikkaalle mielenkiintoisen asetelman. RoPS:n oli nyt pakko nostaa jossain vaiheessa riskitasoa ja saada aikaan maali. Kotiottelu oli pakko voittaa. AC Oululle tasapeli loisi hyvän lähtökohdan ennen ensi sunnuntain kotiottelua.

RoPS tuli ottelun toiselle puolikkaalle päättäväisesti. Lappilaisten sähäkän alun jälkeen pelitilanteet tasoittuivat ja peli aaltoili keskialueella. Ottelun 56. minuutilla AC Oulun nopea laituri Salanovic pääsi harvoihin 1v1-tilanteisiinsa, ajoi sisälle ja tuli kaadetuksi rangaistusalueella. Salanovic asettui itse toistamiseen pallon taakse, mutta RoPS:n maalivahti Miikka Mujunen teki hienon jalkatorjunnan ja piti pelin tasoissa. Iso torjunta hyvin pelanneelta Mujuselta. Toinen vierasmaali olisi vaikeuttanut rovaniemeläisten jatkoa merkittävästi.

Epäonnistuneen pilkun jälkeen AC Oulu otti pallosta entistä vahvemman otteen. Se ei ollut ylettömän vaikeata, kun eteenpäin ei ollut kiirettä tasatilanteessa. Oululaiset saattoivat rauhassa kierrättää palloa pelaajalta toiselle RoPS:n muodon ulkopuolella tietäen, että ilman palloa RoPS ei maalia tee.

RoPS ei pyrkinyt luomaan painetta palloon, vaan putosi yllättävänkin nöyrästi matalaan blokkiin omalle kuudelletoista. Pallon voitettuaan napapiirin miehet käänsivät peliä suoraan viimeiseen linjaan isoilla palloilla toivoen, että hyökkääjät joko pääsisivät etenemään suoraan linjan taakse tai tiputtamaan pallot taustalta mukaan nouseville kk-pelaajille.

Pitkään näytti siltä, että otteluparia jatketaan sunnuntaina Oulussa tasatilanteesta. RoPS:n keskikenttäpelaaja Nino Roffelsen oli asiasta eri mieltä. Ottelun 93. minuutilla Roffelsen pääsi laukomaan kuudentoista rajalta ja pallo löysi tiensä AC Oulun maaliin tolpan kautta. Dramaattinen päätös vauhdikkaalle ottelulle.

RoPS pelasi hyvän puolustuspelin. Joukkueen harvoissa kontrolloiduissa hyökkäyksissäkin oli enemmän vaaraa kuin vastapuolen yrittämisessä. Päävalmentaja Mikko Mannila olisi varmaan toivonut joukkueeltaan enemmän sille tyypillisiä pitempiä pallollisia jaksoja, mikä olisi auttanut kotijoukkuetta säätämään pelin virtausta. Nyt pelaaminen meni hetkittäin RoPS:lle epätyypilliseksi havaijiksi, jossa kohellettiin päästä päähän. Lappilaiset pelasivat kuitenkin itsensä hyvään asemaan ensi sunnuntaita ajatellen. Nyt RoPS:n veikkausliigapaikkaan riittää tasapeli Oulussa.

AC Oulun haasteet ovat tiedossa. Maalinteko ja edes uhan luominen on joukkueelle vaikeata. Oululaiset kyllä onnistuvat pitämään palloa, mutta kun se ei johda yhtään mihinkään. Oululaisten hyökkäyspää on tehoton, jos ei peräti impotentti. Keskiviikkona joukkue ei tainnut onnistua luomaan yhtään pelitilanteesta syntynyttä maalintekopaikkaa koko ottelun aikana. Kesän siirtoikkunassa tulleet vahvistukset ovat vaipuneet muun joukkueen tasolle. AC Oulun hyökkäyspelin tehot ovat olleet pitkälti heidän varassaan. Laivastonsiniset tarvitsevat heidän tason nostoaan ensi sunnuntain ratkaisuottelussa, muuten Ykkönen kutsuu.

RoPS-AC Oulu 2-1 (1-1)

31ʹ 0-1 Dennis Salanovic
35ʹ 1-1 Simo Roiha
90+5ʹ 2-1 Nino Roffelsen

Toimittaja: Junnu Leskelä

Artikkeliin liittyviä aiheita: