Rui Modesto suuntaa Ruotsiin
Portugalilaislaituri solmi AIK:n kanssa kolmen vuoden sopimuksen.
FC Hongan laituri Rui Modesto jatkaa jalkapalloiluaan isommissa ympyröissä. Kaksi ja puoli kautta Suomessa pelannut portugalilainen siirtyy lahden yli Ruotsiin. Modesto on allekirjoittanut AIK:n kanssa sopimuksen, joka pitää hänet seurassa kauden 2025 loppuun saakka.
Modesto tuli Espooseen portugalilaisesta Vitória de Setúbal FC:n U23-miesten joukkueesta. Debyyttikaudellaan hän pelasi vain kolmessa Kakkosen ja yhtä monessa Veikkausliigan ottelussa. Modesto puhkesi kukkaan kaudella 2021 ja nousi todelliseen tähteyteen viime kaudella.
Modeston saldoksi Suomessa kertyi 50 pelattua liigaottelua ja yhdeksän tehtyä maalia. Viime kaudella hän kunnostautui myös syöttelijänä. Modestolle merkittiin 12 syöttöpistettä Veikkausliigan otteluissa.
Muzinga hyökkäyksen uusi nimi
FC Honka kertoi jo aikaisemmin marraskuussa täydentäneensä joukkuettaan Jonathan Muzingalla. Helsinkiläisen jalkapallokoulun kasvatti palaa kotiseudulleen vietettyään vuoden Seinäjoella. Muzinga pelasi enimmäkseen SJK Akatemiassa. Hänelle kertyi 22 ottelua Ykkösessä ja yksi Veikkausliigassa. Muzingan liigadebyytti tapahtui toukokuun lopussa. Hän pelasi avauspuolikkaan AC Oulua vastaan.
– Päätin siirtyä Honkaan, koska olen kuullut ja nähnyt, että täällä nuoria pelaajia arvostetaan ja halutaan kehittää hyvällä ja fiksulla tahdilla. Tavoitteeni tulevalla kaudella on kehittyä ja auttaa joukkuetta, jonka lisäksi haluan oppia lisää Hongasta seurana, Muzinga kertoi FC Hongan verkkosivuilla.
Viime kauden pelaajista Veikkausliigan eliittimaalivahteihin kuuluva Maksim Rudakov ja saksalainen keskikenttäpelaaja Florian Krebs jatkavat myös FC Hongassa myös ensi kaudella.
Artikkeliin liittyviä aiheita: