Almén siirtyy FC Interin paitaan
KuPS lainaa Gabriel Bispon talveksi Brasiliaan.
FC Inter on tehnyt pelaajasopimuksen tamperelaisen Mikael Alménin kanssa. Topparina viihtyvä puolustaja allekirjoitti kahden vuoden mittaisen paperin turkulaisseuran kanssa. Vahvistuksia kaivataankin, sillä FC Inter julkaisi muutama päivä sitten yhdeksän lähtevän pelaajan nimet.
Almén on Ilveksen kasvatti, joka debytoi Veikkausliigassa kaudella 2018. Seuraavana kesänä liigakokemus jäi välistä, kun Almén joutui keskittymään otteluihin Kakkosessa pelanneen tamperelaisseuran reservijoukkueen paidassa. Viimeiset kolme kautta Almén totuttiin näkemään säännöllisesti Ilveksen takalinjojen tukkeena. Neljän kauden aikana liigaotteluita kertyi 68.
Siirrosta ei saa isoja otsikoita, sillä Almén seuraa tuttua valmentajaa Turkuun ja eikä FC Interin uuden luotsin Jarkko Wissin tarvitse ostaa tuntematonta arpaa. Tampereella koko ikänsä pelannut Almén halusi myös haistella uusia tuulia, joita löytyi lopulta melko läheltä.
– Hetken sitä jouduin miettimään, mutta kun puhuimme asiasta Jallun kanssa, niin loppujen lopuksi päätös oli aika helppo. Pääsen vaihtamaan uuteen ympäristöön. Olen aina ollut Tampereella. Tämä tuntui jotenkin vain oikealta tähän väliin, Almén kommentoi FC Interin verkkosivuilla.
Wissille valinta oli helppo, sillä Alménilla on valmentajan kaipaama tärkeä ominaisuus.
– Totta kai hän on tuttu kaveri menneiltä vuosilta. Hän omaa todella hyvän vasurin ja pystyy pelaamaan sekä laitapuolustajana että topparina. Vasenjalkaisuus antaa paljon mahdollisuuksia avaus- ja rakenteluvaiheessa. Suomesta, kun katsotaan puolustuspään pelaajia, niin vasureita ei paljon ole, joten olemme todella iloisia että hän on päättänyt tänne tulla.
David Accam, Markus Arsalo, Tobias Fagerström, David Haro, Ryan Mahuta, Miguel Nazarit, Joel Rodríguez ja Rober Sierra jatkavat pelaamistaan muualla. Jo aikaisemmin tiedettiin Aleksi Paanasen ja FC Interin teiden haarautuvan eri suuntiin. Paananen jatkaa pelaamistaan HJK:ssa.
KuPS haki taas pelaajan Lahdesta - Pyry Lampinen siirtyy Kuopioon
Lahtelaisen jalkapallokoulun kasvatti, hyökkääjä Pyry Lampinen lähtee hakemaan Kuopion Palloseurasta seuraavaa askelta uralleen. Lampinen on tehnyt 2+1 -vuotisen sopimuksen KuPS:n kanssa.
Lampinen on jo toinen pelaaja, joka siirtyy FC Lahdesta Kuopioon. KuPS teki jokin aika sitten yksivuotisen sopimuksen hyökkääjä Arttu Heinosen kanssa. Heinonen on KuPS:n oma kasvatti, joka pelasi viime kauden FC Lahdessa.
KuPS on lainannut keskikenttäpelaajansa Gabriel Bispon brasilialaiseen seuraan Associação Ferroviária de Esportesiin. Laina kestää maalikuun loppupuolelle, minkä jälkeen Bispo palaa takaisin Suomeen.
– Bispon laina on loistava mahdollisuus, niin meille seurana kuin myös pelaajalle itselleen. Bispo saa kovia otteluita alle talven aikana ja sitä kautta kartuttaa kokemusta talvikuukausien aikana. Seura saa varmasti vahvemman pelaajan takaisin huhtikuussa, päävalmentaja Simo Valakari kommentoi KuPS:n verkkosivuilla.
Artikkeliin liittyviä aiheita: