Roiha siirtyy liiganousijan hyökkäykseen
Liikennettä myös toiseen suuntaan - Rico Finnäsin uusi osoite on Helsingissä.
Hyökkääjä Simo Roiha on tehnyt sopimuksen KTP:n kanssa. Osapuolten välinen paperi sisältää ensi kauden sekä seuran option kaudesta 2024. Kokeneen hyökkääjän edellinen seura oli TPS, jonka hyväksi hän viimeisteli kymmenen maalia Ykkösessä.
KTP:stä tulee kolmas liigaseura rovaniemeläislähtöiselle Roihalle. Hän pelasi Veikkausliigassa kausina 2014-15 ja 2017-19, joista suurin osa RoPS:ssa ja yksi KPV:ssä. Roiha on tehnyt 22 liigamaalia, mutta määrällisesti hänen paras kautensa osui RoPS:n Ykkösen vuosiin. Hän viimeisteli 13 osumaa Ykkösessä kaudella 2021.
Laihaksi jääneen TPS-vuoden jäljiltä Roihalle on vain yksi tähtäin.
– Tarkoituksenani on pelata urani paras kausi ja näyttää olevani liigatason pelaaja, Roiha paaluttaa KTP:n verkkosivuilla.
Pidemmällä tähtäimellä 31-vuotias konkari haluaa vielä kehittyä pelaajana.
– Se oli ajatuksenani, kun kirjoitimme optiovuoden sopimukseen, että viihtyisin seurassa vähintään kaksi vuotta. Haluan ottaa Kotkassa askeleita eteen päin pelaajana, eikä pelkästään maalien muodossa.
Roiha on KTP:n neljäs hyökkäyspään sopimuspelaaja. Anttoni Huttunen, Santeri Stenius ja Aleksi Tarvonen ovat aikaisemmin kirjoittaneet jatkosopimuksen liiganousijan kanssa.
Liikennettä tapahtuu myös toiseen suuntaan. KTP:hen kesken toissa kauden Klubi 04:stä tullut Rico Finnäs palaa Helsinkiin. Hän on tehnyt sopimuksen Ykköseen pudonneen HIFK:n kanssa. Finnäs ehti pelata 14 liiga- ja 23 Ykkösen ottelua KTP:ssä.
Artikkeliin liittyviä aiheita: