”Pisteitä tulee, kun puolustuspeli on uomissaan”, Matias Ojala, FC Inter
FC Inter alkaa lunastamaan siihen kohdistettuja odotuksia vaikean alkukauden jälkeen. Turkulaiset pelasivat neljä ensimmäiset kierrosta vieraissa Veritas Stadionin remontin vuoksi, eikä se tehnyt hyvää joukkueen sarjasijoitukselle. Vieraskiertueelta ei kertynyt kuin kolme pinnaa, ja joukkue vajosi sarjataulukon pohjalle.
Toukokuun lopulla Inter pääsi jälleen kotikentälleen, eikä se ole hävinnyt peliäkään sen jälkeen. Sen myötä joukkue on kivunnut sarjataulukossa. Yhdeksän pelatun ottelun jälkeen sillä on 14 pinnaa, 4-2-3, maalierolla 14-12. Se oikeuttaa taulukon 6. sijaan.
On hyvä huomata, että turkulaiset ovat pelanneet 3-4 ottelua vähemmän kuin sarjan kärkijoukkueet. Eli voittamalla rästiottelunsa he ovat sarjakärjen pistetahdissa. Ainakin tavoitteena oleva paikka kuuden parhaan joukossa on hyvin ulottuvilla. Eikä unohdeta, että Inter on edelleen mukana myös Suomen Cupissa.
PalloTV tapasi Interin keskikentän syöttökoneen Matias Ojalan viime sunnuntain AC Oulu-ottelun jälkeen ja kysyi, miten pelaajat kokivat joukkueen erikoisen alkuohjelman? Minkälaisia nuo vieraskiertueen pelit olivat, jos katsotaan tulosten taakse? Ne olivat kuitenkin vähämaalisia yhden maalin pelejä, HJK-matsia lukuun ottamatta.
Kotikentälle pääsy muutti Interin alkukauden suunnan, onko se niin yksinkertaista, että kotikenttä on aina kotikenttä, vai tapahtuiko heidän pelaamisessaan jotakin? Tilastojen valossa Interin pelit eivät ole olleet mitään maalijuhlaa. Mikä heidän hyökkäyspelaamisessanne on hiertänyt, vai onko se hiertänyt? Tyydyttääkö joukkueen puolustuspelaaminen?
Toimittaja: Junnu Leskelä
Kansikuva: Kari Väre
Artikkeliin liittyviä aiheita: