FC Lahti vahvistuu kroaattilaiturilla

Leon Krekovic allekirjoitti loppukauden kestävän sopimuksen Mustien Kuhnurien kanssa.
FC Lahti ja kroatialainen laitapelaaja Leon Kreković ovat solmineet kauden loppuun asti ulottuvan pelaajasopimuksen. Kreković siirtyy Lahteen Kroatian pääsarjassa pelanneesta HNK Šibenikistä. Hän on 23-vuotias Hajduk Splitin kasvatti, joka on käynyt läpi Kroatian juniorimaajoukkueputken.
Kreković pelasi läpi Kroatian suurseuran Hajduk Splitin maineikkaan junioriakatemian, jonne hän siirtyi jo nuorena. Pääasiassa hän sai vastuuta reservijoukkueessa toiseksi korkeimmalla sarjatasolla, mutta Kreković pelasi hieman myös edustusjoukkueessa kahden kauden ajan.
Nopeana pelaajana tunnetun kroatialaisen otteet poikivat siirron Belgiaan, mutta hän palasi kotimaansa liigaan HNK Šibenikiin keväällä päättyneeksi kaudeksi. Šibenikissä hän pelasi 17 pääsarjaottelua. Sopimuksen umpeuduttua Kreković saapuu vahvistamaan FC Lahden hyökkäystä.
- Rehellisesti en tiennyt mitään Suomesta, kun tulin tänne. Kaupunki vaikuttaa muutaman päivän perusteella mukavalta. Se ei ole liian iso eikä liian pieni. Ilmapiiri Lahdessa vaikuttaa rennolta. Ja minne
tahansa menee, on metsää, Kreković kertoo vastauksensa suomalaisten lempikysymykseen FC Lahden tiedotteessa.
Krekovićin ei tarvitse hypätä täydelliseen pimeyteen, vaikka Suomi ja Lahti eivät olleet ennestään tuttuja hänelle. FC Lahden maalivahti Marin Ljubić edusti Hajduk Splitiä samaan aikaan kuin Kreković. Miehet ystävystyivät tuolloin ja nyt tiet johtivat jälleen samaan seuraan.
Molempijalkaisena pelaajana Kreković tuo Lahden hyökkäyspelaamiseen uuden ulottuvuuden. Kentällä hän pystyy pelaamaan molempia laitoja ja luottaa nopeutensa lisäksi tempokuljetuksiin ja haastoihin. Lahteen Kreković tuli menestymään.
- Haluamme mennä Eurooppaan. Marin kertoi, että joukkueessa on paljon laatua ja se näkyi myös ensimmäisissä harjoituksissa. Uskon, että voin omalla osaamisellani tuoda joukkueeseen paljon. Olen hyvässä kunnossa ja haluan tehdä maaleja.
FC Lahden päävalmentaja Mikko Mannila on tyytyväinen uuteen vahvistukseensa. Hän kertoo Lahden etsineen juuri Krekovićin edustamaa pelaajatyyppiä. Mannila toivoo, että joukkue pystyy käyttämään
tuoreen hankinnan vahvuuksia.
- Kreković on mielenkiintoinen ja erittäin sporttinen pelaaja. Hänellä on hyvä tausta ja hän on käynyt Kroatian rajojen ulkopuolellakin. Uskon, että hän tuo hyökkäyspelaamiseemme paljon lisää vauhtia ja vaarallisuutta, jota olemme etsineet.
- Kesken kauden ei tietysti ole helppoa tulla joukkueeseen, mutta hän on hyvässä kunnossa ja hänellä on pelituntumaa. Uskon, että hän sopeutuu pelityyliimme lyhyessä ajassa ja hän pääsee käyttämään vahvuuksiaan kentällä, jota haluamme, Mannila summaa FC Lahden tiedotteessa.
Krekovićin kansainvälinen siirtoprosessi on saatettu aluilleen. Jos paperit ehtivät kuntoon, Kreković saattaa olla kokoonpanossa jo sunnuntaina. FC Lahti kohtaa kotikentällään Seinäjoen Jalkapallokerhon.
Lähde: FC Lahti / PalloTV
Valokuva: Taneli Okkonen
Artikkeliin liittyviä aiheita: