Itävalta on kaatunut! – EM-karsinta huipentuu kujanjuoksuun jatkokarsintapaikasta
RAPORTTI: Itävalta - Suomi 2-3 (1-0)
Pikkuhuuhkajat voitti Itävallan hurjan draaman päätteeksi maalein 3-2 (0-1). Samaan aikaan Norja kaatoi kotikentällään Kroatian niin ikään 3-2. Tämä tarkoittaa sitä, että Suomi ja Norja ratkaisevat karsintalohkon toisen sijan eli jatkokarsintapaikan kohtalon. Viimeisen ottelunsa pelannut Itävalta katsoo tämän taistelun sivusta.
Piskuisen Ried im Innkreisin jalkapallopyhätössä Josko Arenalla pelattu ottelu oli monella tapaa kaksijakoinen. Kummallakin joukkueella oli selkeitä pallonhallintajaksoja, vaikka tällä saralla Itävalta oli niskan päällä. Tapahtumia ja tilanteita katsomaan tulleelle ensimmäinen puoliaika oli suorastaan tylsä, vaikka peli itsessään olikin hyvätasoinen alusta loppuun saakka. Toisella puoliajalla tapahtui koko pääsylippuun menneen rahan edestä.
Pallollisessa pelissä molemmilla oli tähtihetkensä, mutta varsinkin Pikkuhuuhkajien otteet olivat hyvin ailahtelevaisia. Parhaimmillaan härmäläisten peli kulki kuin rasvattu. Se antaa odottaa hyvää kahteen viimeiseen otteluun. Suomi lähti Itävaltaan vaikeasta tilanteesta, kun keskikentän moottoreista Anssi Suhonen on pitkäaikaistoipilaana ja Adam Marhiev oli pelikiellossa. Päävalmentaja Juha Malisen luotto paikkaajiin oli järkähtämätön eikä se osoittautunut vain korulauseeksi mediaa varten.
Voiton hurmassa täytyy kuitenkin muistaa, että pahimmillaan suomalaisten pallollinen peli oli puhdasta roiskimista. Itävallan paineen ollessa kovimmillaan Pikkuhuuhkajien puolustus joutui räiskimään palloa summamutikassa ja yleensähän sellaisesta ei hyvää seuraa. Tasaisuutta - sitä, jos mitään muuta kaivataan, kun Norja juoksee ratkaisuottelussa vastaan.
Itävalta aloitti ottelun neljän pelaajan puolustuslinjalla ja peliä omasta päästä rauhassa rakentaen. Normaalisti sen pelityyli on huomattavasti suoraviivaisempaa ja alakerrassa on moderni kolmen topparin linja. Suomi oli suurimmassa nesteessä juuri silloin, kun Itävalta pelasi eri tyylillä.
Itävalta teki tunnin kohdalla kaksi pelaajavaihtoa ja siirtyi kolmeen toppariin. Se lähti hakemaan suoraviivaisemmalla tavalla tarvitsemaansa vähintään kahden maalin voittoa. Suomelle se sopi vallan mainiosti ja ote siirtyi enemmän Pikkuhuuhkajien käsiin.
Ottelun alku sai murheellisen alun, kun itävaltalaispelaajan keskitys osui Suomen topparin Ville Kosken kyynärpäähän. Ruotsalaistuomarin käsi osoitti armotta ja aiheesta rangaistuspilkulle eikä yksi Itävallan parhaista pelaajista - Romano Schmid - tarjotusta tilaisuudesta erehtynyt.
Suomen tasoitus tuli vasta toisella puoliajalla. Pikkuhuuhkajat sai Schmidin maalitekoyrityksen jälkeen vastahyökkäyksen, josta Naatan Skyttä antoi nappisyötön Daniel Håkansille. SJK:ta edustava laituri otti tyhjät pois, kavensi, laittoi Itävallan puolustuksen nippuun ja laukoi topparien välistä tasoituksen. Kymmenen minuuttia myöhemmin tuli kylmää vettä niskaan. Chikwubuike Adamu puski kulmapotkun jälkitilanteesta Itävallan uudelleen johtoon. Maali olisi ollut estettävissä, mutta keskityksen antanutta pelaajaa ei prässätty ollenkaan.
Pikkuhuuhkajat järisytti itävaltalaisten perjantai-iltaa viimeisellä kympillä. Molemmat maalit saavat varmasti aikaiseksi keskustelua paikallisten olutkuppiloiden pöydissä. Skyttä pääsi puskemaan tasoituksen, kun Suomen hyökkäys oli sahannut Itävallan puolustuksen auki. Kai Meriluoto hassutteli Itävallan maalivahdin ulos tilanteesta ja sai liu'uttua pallon päätyrajalta Skytälle. Pallo oli viivan päällä, mutta nykysääntöjen mukaisesti, oliko koko pallo yli vai ei, ratkaisee. Ei ollut.
Käsivirhe, kyynärpää ja rangaistuspotku aloittivat mutta myös päättivät ottelun. Juho Hyvärisen veto osui Lukas Sulzbacheria kyynärpäähän ja erotuomari oli yhtä armoton kuin ottelun alussakin. Oliko itävaltalaisen käsi luonnollisessa asennossa? Siitä voi keskustella maailman tappiin asti. Rehellisyyden nimissä on sanottava, että Kosken rike oli selkeämpi kuin Sulzbacherin. Julius Tauriainen ampui rankkarin sisään.
Tuli voitto millä tavalla tahansa, Pikkuhuuhkajat voi olla siitä erittäin ylpeitä. Rintaa saa röyhistää molemmista otteluista, jotka Suomi voitti yhteismaalein 6-3. Se on kova suoritus ja kovuuden huomaa pelkästään katsomalla tämän päivän avauskokoonpanojen hintalappuja. Transfermarktin arvioiden mukaan Itävallan avauksen arvo siirtomarkkinoilla on lähes 37 miljoonaa euroa. Malisen työkalupaketissa olivat himpun verran yli kolmen miljoonan euron pelimiehet.
Naatan Skytälle voi ojentaa Itävallan tappajan arvonimen. Hän kirjautti itselleen tehopisteet 1+1 tänään ja teki myös edellisessä, Tampereella pelatussa ottelussa kaksi maalia. Skyttä ja Håkans olivatkin Pikkuhuuhkajien parhaat pelaajat eikä se valinta perustu pelkästään tehoihin. Suomen hyökkäyspeli pyöri pitkälti heidän kauttaan. Alakerrassa onnistuivat erityisesti toinen toppari Robin Tihi ja jälleen vuorenvarmoja otteita maalillaan esittänyt Viljami Sinisalo.
Palataan lopuksi vielä sarjataulukkoon ja loppuohjelmaan. Kroatia on siis lohkon kärjessä. Sillä on 19 pistettä yhdeksästä pelaamastaan ottelusta. Norja ja Suomi ovat pelanneet yhden ottelun vähemmän. Norjan pistesaldo on 18 ja Pikkuhuuhkajien 16. Teoriassa myös ykköstila ja suora tiketti EM-kisoihin on vielä jaossa, mutta käytännössä ei. Ellei nollan pisteen ja nollan tehdyn maalin Viro tee ihmettä ensi keskiviikkona, Kroatia voittaa lohkon.
Suomi ja Norja taistelevat jatkokarsintapaikasta. Ennen keskinäistä kohtaamista Pikkuhuuhkajien on voitettava välietappina oleva Azerbaidzhan. Ottelu ei tule olemaan helppo. Päävalmentaja Malisen päätyönä on napittaa suojattiensa rotsien napit kiinni - pelaaja kerrallaan ja joka nappi yksitellen. Vaikka jalat palaisivat maahan, ottelu ei tule silti olemaan sen helpompi. Ajatus ei saa karata Turkuun ja Norjaan.
Jos voitto tulee, panokset viikon päästä Turussa pelattavassa ottelussa ovat mielettömät. Tasapelilläkin elämän lanka säilyy joskin erittäin, erittäin ohuena. Azerbaidzhanin olisi silloin voitettava Norja, jonka se kohtaa karsinnan erilleen sijoitetussa päätösottelussa. Azerien kykyyn horjuttaa norjalaisia ei kannata luottaa. Norjalaisilla on oma hurmoksensa päällä. Nousivathan he Kroatiaa vastaan tasoihin viimeisellä minuutilla ja tekivät voittomaalin lisäajalla.
Pallo on silti pyöreä ja jalkapallo on joskus ihmeellistä. Paperilla ottelua ei koskaan voiteta. Pikkuhuuhkajat näytti sen Ried im Innkreisin illassa.
Pe 3.6.2022, Ried im Innkreis, Josko Arena
Itävalta - Suomi 2-3 (1-0)
5. 1-0 Romano Schmid (rp)
67. 1-1 Daniel Håkans
76. 2-1 Chikwubuike Adamu
83. 2-2 Naatan Skyttä
89. 2-3 Julius Tauriainen (rp)
-Raine Pernu
Artikkeliin liittyviä aiheita: