Minihuuhkajien karsinta päättyi pettymykseen
Kolme maata päätyi tasapisteisiin, mutta Minihuuhkajien keskinäisten otteluiden maaliero oli huonoin.
Suomen U19-poikien tie kohti EM-kisoja tyssäsi ensimmäiseen karsintavaiheeseen. Minihuuhkajat jäi karsintalohkossaan kolmanneksi, minkä takia joukkue putosi seuraavalta karsintakierrokselta. Kolme parasta päätyivät tasapisteisiin, jolloin ratkaisu tapahtui keskinäisten otteluiden perusteella. Niiden mentyä ristiin ratkaisevaksi nousi keskinäisten otteluiden maaliero, jossa Suomi oli heikoin.
Suomen karsintalohkoa isännöi Kroatia, jonka lisäksi vastustajia olivat Israel ja pisteautomaatiksi osoittautunut Fär-saaret. Puolet otteluista pelattiin Zagrebissa, kaksi Karlovacissa ja yksi Sesvetessä.
Karsinnan ensimmäisellä kierroksella Minihuuhkajat otti pahasti turpaan Israelilta. Lopputulos 0-4 (0-2) ei jättänyt paljon selittelyille sijaa. Kroatia iski vielä rumemmat lukemat nuijimalla Fär-saaret maalein 6-0 (2-0).
Suomi tarrasi oljenkorteensa toisella kierroksella voittamalla Kroatian 2-1 (2-1). Maalit olivat Badreddine Busharan ja Isak Vidjeskogin käsialaa. Israel selvisi vaikeuksien kautta Fär-saarista maalein 2-0 (0-0).
Toisen kierroksen lopputulokset tarkoittivat sitä, että viimeisellä kierroksella kaikki oli Suomen osalta periaatteessa auki. Jos Israel voittaisi Kroatian, keskinäisen ottelun tulos veisi jopa tappiollakin jatkoon. Minihuuhkajat hoiti oman leiviskänsä tyylikkäästi. Fär-saaret kaatui lopulta 5-1 (5-1), vaikka vastustaja ehti säikäyttää suomalaiset toisen minuutin aikaisella johtomaalillaan.
Fär-saarten kaataminen ei auttanut. Kroatia löi omassa ottelussa luun kurkkuun Israelille jo ensimmäisellä puoliajalla. Lopputulos oli 3-0 (3-0). Näin ollen jouduttiin keskinäisten otteluiden vertaamiseen Kroatian, Israelin ja Suomen saatua kuusi pistettä. Voitot menivät ristiin. Keskinäisten otteluiden maaliero oli Kroatialla +2, Israelilla +1 ja Suomella -3.
Toinen karsintakierros pelataan ensi keväänä. Ensi vuoden EM-kisat ovat ohjelmassa heinäkuussa ja ne pelataan Maltalla.
Ke 16.11.2022, Karlovac, Stadion Branko Čavlović-Čavlek
Suomi - Israel 0-4 (0-2)
18. 0-1 Ran Binyamin
21. 0-2 Ariel Lugassy
65. 0-3 Ariel Lugassy
90. 0-4 Ariel Lugassy
La 19.11.2022, Zagreb, Sportski Centar Rudeš
Kroatia - Suomi 1-2 (1-2)
18. 0-1 Badreddine Bushara
21. 0-2 Isak Vidjeskog
24. 1-2 Dominik Prpić
Ti 22.11.2022, Karlovac, Stadion Branko Čavlović-Čavlek
Fär-saaret - Suomi 1-5 (1-5)
2. 1-0 Heini Sørensen
4. 1-1 Juho Talvitie
11. 1-2 Badreddine Bushara
32. 1-3 Arttu Lötjönen
36. 1-4 Otso Liimatta
40. 1-5 Arttu Lötjönen
Artikkeliin liittyviä aiheita: