Ilves raapi avausvoiton jumbofinaalista
Ilves - JyPK 2-1 (2-0)
Ilves ja Jyväskylän Pallokerho palasivat kesätauon jälkeen tositoimiin kevätkierroksen rästiottelussa Tampereen Kaupissa. Kyseessä oli paahtavissa olosuhteissa pelattu ns. kuuden pisteen ottelu, jonka kotijoukkue voitti niukasti mutta ansaitusti maalein 2-1 (2-0). Voitto oli Ilveksen ensimmäinen tälle kesälle. Se repi hajuraon neljään pisteeseen suoran putoajan paikalla olevaan JyPK:oon nähden. Jyväskylä jatkaa nollakerhossa.
Ilves oli selvinnyt mainiosti viime aikojen myrskyistä, joiden läpi se on joutunut jo puoli kesää luovimaan. Tämä ottelu kuului niiden kahden joukkoon, jotka siirrettiin koronakaranteenin takia. Kun karanteeni oli ohi, päävalmentajan potkuihin johtanut harkitsematon huuto kentän laidalla aiheutti seuraavan kohun. Uudella pääpiiskurilla Antti Ylisellä oli vain kymmenen päivää aikaa iskostaa omat ajatuksensa Ilveksen pelaajien takaraivoon.
Ylinen haluaa ainakin puolustuspeliin oman puumerkkinsä piirtää. JyPK ei kovin vakavaan testiin Ilveksen alakertaa laittanut, vaikka pari hyvää maalintekotilaisuutta sillekin syntyi. Sen sijaan toisessa päässä aukeni niin monta makoista paikkaa, että Ylisen kannattaa myös maalintekoharjoituksia treenivihkonsa väliin laittaa.
Totuuden nimissä on kuitenkin muistettava, että tämän päiväinen oli Ilvekselle oikeastaan vasta kenraaliharjoitus tulevaa varten. Vaikka peli kulki, monet maalipaikoista syntyivät JyPK:n tämän kauden perisynneistä eli helpoista puolustuspään virheistä. Jo lauantaina vastaan asettuu pykälää kovempi vastustaja, FC Honka. Vasta silloin Ilveksen uudet opit ja uusi ilme punnitaan tarkemmin.
Ilvekseltä osuivat tänään Silja Tuominen ja uransa ensimmäisen Kansallisen Liigan ottelun pelannut Lotta Lähteenmäki. JyPK:n kavennusmaali merkittiin Kia Voutilaisen nimiin, mutta Henni Rinkinen oli jyväskyläläisten maalintekijä. Toinen pelasi numerolla 10 ja toinen numerolla 18, jotka saattavat auringon paistaessa silmään mennä hyvinkin sekaisin. Liekö kömmähdys ollut tulospalvelun ylläpitäjän vai erotuomarin?
Ilves mainosti kovasti mahdollisuutta tulla katsomaan sen ottelua ensimmäistä kertaa ilman kokoontumisrajoituksia tällä kaudella. Sitten kävi niin, että yleisömäärän - tämän keskustelupalstojen ikuisen kädenväännön aiheen, Ainoan Mittarin - ilmoittaminen unohtui. Unohdus, joka on korona-aikana valitettavasti yleistynyt. Silmämääräisesti katsoen Kaupin tekonurmen kahdessa katetussa katsomossa oli reilut satakunta katsojaa.
Ottelun tilastot
4. 1-0 Silja Tuominen
30. 2-0 Lotta Lähteenmäki
48. 2-1 Kia Voutilainen
-Raine Pernu
Artikkeliin liittyviä aiheita: