JyPK palkkasi noviisin
Ensimmäistä kertaa aikuisten joukkueen valmennusvastuuseen tarttuva Sacha Navalkar on liiganousijan uusi päävalmentaja.
Kansalliseen Liigaan kahden vuoden tauon jälkeen palaava Jyväskylän Pallokerho on tehnyt valmentajavalintansa. JyPK:n peräsimeen tarttuu 34-vuotias espoolainen Sacha Navalkar. Liiganousijasta tulee Navalkarin ensimmäinen pesti aikuisten päävalmentajana. Valmentajan paikka aukesi, kun Antti Ruonala siirtyi takaisin kotiseudulleen. Ruonala ottaa HPS:n luotsattavakseen.
Navalkar on toiminut aikaisemmin nuorten parissa. Hän aloitti valmentamisen PK-35:n junioreissa, jossa hän toimi eri ikäluokkien joukkueiden valmentajana. Viimeiset kolme kautta Navalkar on vaikuttanut FC Hongassa. Hän on ollut samanaikaisesti FC Hongan liigajoukkueen valmennusryhmän jäsen ja vetänyt samalla seuran U18 -tyttöjen joukkuetta ikäluokan SM-sarjassa.
Navalkarin valmennuspestin aikana FC Honka sijoittui kerran hopealle (2021) ja kahdesti neljänneksi.
Vaikka uudella päävalmentajalla ei ole kokemusta aikuisten joukkueen päävalmentajuudesta, Navalkarin puntti ei tutise. Päin vastoin JyPK on haaste, jota Navalkar on odottanut urallaan.
- Ensinnäkin tämä on hyvä haaste minulle valmentajana, jota olen halunnut aikuisten joukkueen kanssa. Olen iloinen, että seura halusi antaa minulle tämän mahdollisuuden. Valmennus ja pelaajat ovat tehneet täällä todella hyvää työtä ja JyPK pelasi viehättävää jalkapalloa. Toivottavasti pystymme jatkamaan samaa trendiä, Navalkar kommentoi JyPK:n kotisivuilla.
Artikkeliin liittyviä aiheita: