FC Lahti poimi Ykkösen maalikuninkaan riveihinsä
Maalivahdiksi tulee paluumuuttaja Joona Tiainen, joka pelasi viime kauden Järvenpään Palloseurassa.
Veikkausliigasta pudonnut FC Lahti on solminut sopimukset kahden uuden pelaajan kanssa. Hyökkäyksen vahvistukseksi tulee 20-vuotias Aaron Lindholm, joka voitti viime kaudella kolmannen sarjaportaan Ykkösen maalikuninkuuden PK Keski-Uudenmaan paidassa. Uudeksi maalivahdikseen Mustat Kuhnurit on rekrytoinut paluumuuttajan - Joona Tiaisen.
Lindholm on FC Loviisan kasvatti, joka pelasi viimeiset juniorivuotensa KTP:ssä. Miesten sarjoissa hän on pelannut edelliset kolme kautta joista ensimmäisen PeKa:ssa, toisen porvoolaisessa FC Futurassa ja viime vuoden PKKU:ssa.
Lindholm osui jo FC Futuran paidassa Kakkosessa kaudella 2023, mutta viime vuotta voidaan pitää hänen todellisena läpimurtona. Lindholm voitti Ykkösen maalikuninkuuden tehtyään 18 maalia. Lähin uhkaaja jäi kolmen maalin päähän.
Lindholmin sopimus on 2+1 -vuotinen.
Ympyrä sulkeutuu - Kahden vuoden maakuntamatkailu päättyy
FC Lahden maalipuiden väliin asettuu paluumuuttaja. Joona Tiainen on tehnyt entisen seuransa kanssa yksivuotisen sopimuksen.
Tiainen on lahtelaisen jalkapallomyllyn tuotos, joka kantoi Mustien Kuhnurien pelipaitaa viimeksi kaudella 2022. Ykkösmaalivahdiksi asti Tiainen ei kuitenkaan koskaan noussut. Neljän kauden aikana hän pelasi 21 liigaottelua.
Kaksi viimeistä kautta Tiainen on ollut pois Lahdesta. Toissa kaudella hän pelasi HIFK:ssä ja viime kausi kului Järvenpään Palloseurassa.
HIFK:ssä ja JäPS:ssä vietetty aika mahdollisti Tiaiselle kehittymisen maalivahtina.
– Kahtena viimeisenä kautena olen saanut otettua isoa roolia ja pelejä on kertynyt runsaasti. Varsinkin kausi HIFK:ssa oli erittäin onnistunut. Viime kausi JäPS:ssa oli hieman rikkonaisempi erinäisistä syistä, mutta lopulta saavutimme seurahistorian parhaan sijoituksen, joten lopputuloksena kuitenkin plus-– merkkinen kausi.
– Pelejä on tullut paljon ja tiettyä rutiinia pelaamiseen on tullut lisää. Vuodet muualla ovat kasvattaneet myös ihmisenä totta kai. Lahdesta lähtö oli tietyllä tapaa poistuminen mukavuusalueelta, kun täällä on asunut ja pelannut suurimman osan elämästä Lahdessa. Voisi sanoa, että monta kokemusta rikkaampana palaan Lahteen, Tiainen kertoo FC Lahden verkkosivuilla.
Lindholmin ja Tiaisen myötä FC Lahdella on 13 pelaajasopimusta. Allekirjoitusten määrä putosi yhdellä, kun brassipelaaja Lucas Morais eli Luquinhas ja FC Lahti päättivät purkaa sopimuksen.
Artikkeliin liittyviä aiheita: