Joukkueellisen verran pelaajia jättää FC Interin
Albin Granlund on toistaiseksi ainoa profiilihankinta, joka paikkaa lähtevien pelaajien jättämiä aukkoja.
Kaksitoista pelaajaa poistuu varmuudella Veikkausliigassa viime kaudella kuudenneksi sijoittuneen FC Interin vahvuudesta. FC Inter kiitti joulun alla pelaajia, joiden kanssa yhteistyö päättyy joko omasta tai seuran tahdosta. Lähtijöiden joukossa ovat mm. Petteri Forsell (kuvassa), Matias Ojala ja Tommi Jyry.
Osa lähtevistä pelaajista on jo siirtynyt uuteen seuraan. Keskikenttäpelaaja Matias Ojala ja maalivahti Matias Riikonen ottavat pienen askeleen lännemäksi. Molemmat ovat tehneet sopimuksen IFK Mariehamnin kanssa.
Ojala pelasi 21 liigaottelussa viime kaudella, mutta hänen roolinsa jäi pienemmäksi, mitä ottelumäärä kertoo. Ojala oli avauksessa vain kahdeksan kertaa ja minuutteja hänelle kertyi alle kymmenen täyden ottelun verran. Riikonen suojeli FC Interin maalia vain kolmessa liigaottelussa.
Yhdeksässä liigaottelussa pelannut puolustaja Juho Hyvärinen on jatkossa VPS:n vahvuudessa. Turkulaisten takalinjoilta lähtevät myös Rodrigo Arciero, Nikko Boxall ja Noah Nurmi sekä maalivahti Walter Viitala.
Arciero jatkaa pelaamistaan kotimaassaan Argentiinassa maan toiseksi korkeimman sarjatason seurassa Deportivo Morónissa. Viitalasta tulee helsinkiläisen Pallo-Pojat Juniorien maalivahtivalmentaja.
FC Interissä lainasopimuksella ollut malilainen keskushyökkääjä Boubou Diallo on palannut lähtöseuraansa Standard Liegeen. Diallon saldoksi jäi kymmenen liigaottelua.
Muista lähtijöistä Boxallin lisäksi David Agbon, Petteri Forsellin, Tommi Jyryn, Noah Nurmen ja Matias Tammisen uusista seuroista ei ole vielä tietoa. Näistä pelaajista ainakin Forsellin ja Jyryn lähtöä voidaan pitää isona menetyksenä.
FC Inter on toistaiseksi kertonut neljästä uudesta pelaajasta. Albin Granlund siirtyy Turkuun IFK Mariehamnista. Joonas Kekarainen ja Thomas Lahdensuo ovat lahjakkuuksia, jotka FC Inter poimi Käpylän Pallosta riveihinsä. Djoully Nzoko nousee liigarinkiin seuran omista junioreista.
Valokuva: Kari Väre
Artikkeliin liittyviä aiheita: