Puhaltamalla, kerta ei pelaamalla – Lina Lehtovaara tuomariksi MM-kisoihin
Katriina Elovirta ja Kirsi Heikkinen edelliset suomalaiset MM-tuomarit.
Kansainvälisen jalkapalloliitto FIFA:n tuomarikomitea on nimennyt 33 erotuomaria tuomitsemaan 64 naisten jalkapallon MM-lopputurnauksessa ensi kesänä pelattavaa ottelua. Listalla on mukana suomalainen Lina Lehtovaara.
Lina Lehtovaara on valittu erotuomariksi jalkapallon naisten MM-lopputurnaukseen, joka pelataan Australiassa ja Uudessa-Seelannissa 20.7.-20.8.2023. Lopputurnaukseen osallistuu ennätykselliset 32 maata. Ensimmäistä kertaa kaksi maata järjestävät yhdessä kisat.
– Nämä ovat naisten isoimmat kisat ikinä, joten odotukset ovat totta kai korkealla. Odotan innolla, että pääsen tuomitsemaan maailman huippujoukkueiden kohtaamisia, Lehtovaara sanoo.
Jo viime vuonna Lehtovaara teki suomalaista jalkapallohistoriaa tuomitsemalla toukokuussa naisten Mestarien liigan finaalin Torinossa, heinäkuussa EM-kisat Englannissa ja elokuussa alle 20-vuotiaiden MM-kisat Costa Ricassa. Viime vuoden arvokisoilla on ollut suuri painoarvo valinnassa kesän MM-kisoihin.
– Tämä on ollut konkreettinen tavoitteeni viime MM-kisoista lähtien. Kun pari vuotta sitten pääsin kandidaatiksi MM-kisoihin, ymmärsin, että se on oikeasti mahdollista. FIFA:n valintaa oli jännittävää
odottaa, kertoo Lehtovaara.
Lehtovaaran valinta MM-kisoihin on myös merkittävä asia koko suomalaiselle erotuomaritoiminnalle.
– Linan valinta on merkki siitä, että olemme tehneet asioita hyvin ja kuinka pienestäkin jalkapallomaasta voi nousta kansainväliselle huipulle. Meidän täytyy luoda sellainen toimintaympäristö, jossa jatkossakin erotuomareillamme on edellytykset menestyä, sanoo Suomen Palloliiton huippuerotuomarivalmentaja Mattias Gestranius.
– Lina on malliesimerkki siitä, kuinka tavoitteita pystyy saavuttamaan määrätietoisella työllä. Hänen paikkansa on ehdottomasti MM-kisoissa. Olen varma, että Lina tulee menestymään kisoissa erittäin hyvin ja hän kantaa suomalaista erotuomarilippua korkealla, Gestranius kehuu.
Lähde: Suomen Palloliitto
Lehtovaara kolmas suomalainen erotuomari naisten MM-kisoissa
Lehtovaara ei ole ensimmäinen suomalaistuomari naisten MM-kisoissa. Katriina Elovirta pääsi näyttämään oikeudenjakajan taitojaan ensimmäisenä suomalaisena vuosien 1999 ja 2003 kisoissa, jotka molemmat järjestettiin Yhdysvalloissa.
Elovirta tuomaroi kaksi alkulohkon ottelua ja toisen välierän kummissakin kisoissa. Yksi kohokohdista oli varmasti vuoden 1999 kisojen välierä USA - Brasilia, jota Stanford Stadiumilla seurasi yli 73 000 katsojaa. Jälkimmäisiin kisoihin Elovirta sai kaverikseen suomalaisen avustavan erotuomarin, Emilia Parviaisen.
Kirsi Heikkinen oli erotuomarina Saksan järjestämissä MM-kisoissa 2011. Hän tuomitsi niin ikään kaksi alkulohkon ottelua sekä Ranskan ja USA:n välisen välieräottelun. Anu Jokela ja Tonja Paavola olivat avustavina erotuomareina samoissa kisoissa. Paavola oli ainoa, joka oli mukana neljä vuotta myöhemmin Kanadassa.
Samat nimet ovat olleet erotuomareina myös naisten EM-kisoissa. Lehtovaara tuomitsi viime kesänä Norjan ja Pohjois-Irlannin sekä Italian ja Islannin väliset alkulohko-ottelut Englannin järjestämissä kisoissa. Viisi vuotta aikaisemmin Lehtovaara pääsi haistelemaan EM-ilmapiiriä neljäntenä erotuomarina.
Heikkinen oli mukana vuoden 2009 kotikisoissa, joissa hän urakoi peräti neljä ottelua. Toisen kisarupeamansa Heikkinen suoritti neljä vuotta myöhemmin Ruotsissa. Elovirta oli mukana 1997 viheltäen kaksi Norjassa järjestetyn alkulohkon ottelua kisoissa, joissa Ruotsi oli toinen järjestäjämaa. Hän oli mukana myös neljä vuotta myöhemmin Saksan kisoissa.
Naisten EM-kisojen aamuhämärän aikana kolme suomalaista miestuomaria pääsi tuomitsemaan otteluita. Eero Aho ja Ilkka Koho olivat erotuomareina EM-finaaleissa. Koho vastasi oikeudenjaosta pan-eurooppalaisten kisojen finaalissa 1995, jolloin Saksa voitti Ruotsin Kaiserslauternissa pelatussa ottelussa. Aho puolestaan tuomaroi Norjan ja Ruotsin välisen finaalin Oslossa 1987.
Historian ensimmäinen tuomari oli kuitenkin Kaj Natri, joka jakoi oikeutta Tanskan ja Englannin välisen välierän toisessa osaottelussa 1984.
-PalloTV