RoPS:ssa kuohuu entistä kovemmin – Konkurssi uhkaa, tutkintapyyntö jätetty
Seuran kassa tarvitsee nopeasti 100 000 euron elvytyspiikin.
RoPS:n ympärillä puhaltavat tuulet eivät ota laantuakseen. Seuran puheenjohtajana pitkään ollut Risto Niva on siirretty syrjään hänen ja muun johtokunnan välisen luottamuspulan sekä taloudellisten väärinkäytösepäilyjen vuoksi. Asiasta kertoi ensimmäisenä Lapin Kansa toissapäivänä. Eilen seuran farssin piirteitä saaneessa tiedotustilaisuudessa paukahti uusia uutisia - velkamäärä on yhä mittava ja ellei nopeasti löydy rahaa, konkurssiuhka on todellinen.
Rovaniemen Palloseura kertoi jättäneensä poliisille tutkintapyynnön seuran ja sen markkinointiyhtiön Blue Idea Oy:n rahankäytöstä. Tutkintapyynnön kohteena on toiminnasta syrjään siirretty Niva, joka on toiminut RoPS:n puheenjohtajana vuodesta 2005 lähtien. Hän on ollut myös Blue Idean toimitusjohtaja.
RoPS:n johtokunta alkoi tutkia tarkemmin seuran taloudellista tilaa marraskuun alussa, mikä sai aiheen epäillä väärinkäytöksiä ja johti tutkintapyynnön tekemiseen. Tutkintapyynnössä vaaditaan tarkasteltavaksi seuran taloutta "muutaman vuoden" ajalta.
– Raskain mielin jouduttiin tämmöinen päätös tekemään, mutta meillä ei ollut mitään muuta mahdollisuutta, RoPS:n varapuheenjohtaja Pekka Konstenius kommentoi Yleisradion Lapin aluetoimituksen haastattelussa.
– Seura ja johtokunta selvitti marraskuun alusta tietoja, että tuli vahva epäilys, että tutkintapyyntö pitää tehdä. Marraskuun alusta asioita alkoi selviämään.
Seura on velkojensa kuittaamiseksi myynyt taloutensa kivijalkana toimineen kerrostalon, nk. bingotalon. Siitä saadun kahden miljoonan euron myyntitulon piti kattaa velat ja kirstun pohjalle jäädä uutta pesämunaakin. Myöhemmin on kuitenkin käynyt ilmi ja eilisessä tiedotustilaisuudessa tuli lopullisesti julki, että velkaa on yhä useita satoja tuhansia euroja. Rovaniemen kaupunki, verottaja ja työeläkeyhtiö ovat suurimmat velkojat.
Osa velasta on niin akuuttia, että seuraa uhkaa välitön konkurssi. RoPS kertoo tarvitsevansa sata tuhatta euroa puolentoista viikon sisällä. Muussa tapauksessa konkurssimenettely on lähtemässä etenemään. Yleensä varsinkin verottaja on se taho, joka on armoton, ellei saatavia makseta ajallaan ja maksusuunnitelmissa pysytä.
– Toiveessa on, että seura pystyy keräämään varoja tässä parin viikon sisällä huomattavan summan. Varmaan tarvitaan noin sata tuhatta yhteistyökumppaneilta, tukijoilta ja muilta, että seuran toiminta jatkuisi, Konstenius paljasti Ylen haastattelussa.
Sopupeliskandaali, vanheneva bingotalo ja koronavuodet
RoPS:n talousvaikeudet juontavat viime vuosikymmenen alkupuolelle, jolloin paljastui pitkään jatkunut ottelutulosten manipulointi. Sen myötä RoPS päätti vähentää ulkomaalaispelaajien määrää joukkueessaan ja satsata enemmän kotimaisiin vaihtoehtoihin. Tätä ennen RoPS oli yksi Suomen vakavaraisimmista seuroista ja teki tarkan taloudenpidon turvin plus-merkkisen tuloksen useina vuosina.
Pelaajapolitiikan muutos kasasi paineita kulurakenteeseen, sillä kotimaisten pelaajien palkkakustannukset ovat tunnetusti isompia kuin ulkomaalaisten. Erityisen kalliiksi kävi kausi 2015, jolloin RoPS taisteli jopa mestaruudesta. Kausi päättyi hopeisiin mitaleihin. Joukkuetta valmensi Juha Malinen ja siinä pelasivat mm. Aleksandr Kokko, Mika Mäkitalo, Antti Okkonen ja Juha Pirinen.
Koko taipaleen mukana seurasi vanheneva bingotalo, jonka vaatimat korjaukset kävivät ylivoimaisiksi seuran taloudelle. Koronakriisi oli viimeinen kuorma RoPS:n velkavuoren päälle. Monen muun seuran lailla myös RoPS joutui kohtaamaan yleisörajoitukset ja niiden tuomat kotiottelutapahtumien tulojen vähennykset.
Artikkeliin liittyviä aiheita: