Kakkosen viikkoraportti
Toisilla varsinainen kesä ja monesti myös kesäloma alkaa juhannuksen jälkeen. Kakkosessa keskikesän juhla jäi vain pieneksi hengähdystauoksi matkalla kohti syksyn ratkaisuotteluita. Vilskettä on nimittäin riittänyt. A-lohkossa pelattiin seitsemän, B-lohkossa kymmenen ja C-lohkossa jopa 11 ottelua menneen viikon aikana. Alkuperäisessä ohjelmassa olisi ollut enemmänkin tarjolla, mutta joukkueita on viikon aikana asetettu suoraan koronakaranteeniin tai otteluita on siirretty varotoimenpiteenä altistuksen vuoksi.
Lohko A: Atlantis ja JäPS kärkikaksikkona
Helsinkiläinen Atlantis FC ja Järvenpään Palloseura ovat repineet A-lohkossa viiden pisteen kaulan seuraavina tuleviin. Atlantis on pelannut yhden ottelun vähemmän. Sillä on myös tällä hetkellä keskinäisten otteluiden etu voitettuaan jokin aika sitten JäPS:n runsasmaalisessa ottelussa maalein 5-4.
Atlantis porhalsi JäPS:n ohi jyrättyään molemmat viikon vastustajansa levein 4-0 lukemin. Häviäjien rooleissa olivat vuorollaan ensin kuopiolainen KuFu-98 ja sitten keravalainen PK Keski-Uusimaa. Aboubacar Diakite teki näissä kahdessa ottelussa neljä maalia. Chijioke Ibekwe, Mohammed Bekhedda ja Miika Ekmark osuivat kerran. Yksi maaleista oli oman pelaajan tekemä.
JäPS pelasi viikon aikana vain kerran. Se voitti PKKU:n Miro Schwalenstöckerin ja Ville Aholan maaleilla 2-0 (0-0). Lähes 500 katsojaa seurasi ottelua Järvenpään urheilukentän katsomossa.
Lohkon nousijakandidaatteihin kuuluva PEPO Lappeenranta joutui tyytymään yhteen otteluun Mikkelin reissun tultua peruutetuksi. PEPO kohtasi kotikentällään Lahden Reippaan 1-1 (1-1) päättyneen pistejaon merkeissä. Tomi Kult vei Reippaan johtoon, mutta Nikke Veikkanen tasoitti yli 500-päisen yleisömeren riemuksi. PEPO:n neljän kotiottelun yleisökeskiarvo (485) on JJK:n ja MYPA:n jälkeen Kakkosen toiseksi paras. Niiltä osin seura olisi tervetullut ja mainio lisä Ykköseen kaudeksi 2022.
NJS:n toiveet pysyä kärkikaksikon vauhdissa kokivat pahan kolauksen. Se jäi häntäpäähän kuuluvan Peli-Karhujen kanssa tasapeliin 2-2 (0-1). PeKa tasoitti ottelun lisäajan kolmannella minuutilla. Joona Tukiainen teki kaksi maalia kotijoukkueelle. Juuso Laitinen pääsi samaan saldoon vieraiden osalta.
Viikon kahdessa muussa ottelussa KäPa teki selvää jälkeä Mikkelin Pallo-Kissoista 5-0 (3-0) voitollaan. KuFu-98 voitti Käpylän Pallon 2-0 (1-0).
Lohko B: Käsinkosketeltavan tasaista
Kakkosen lohko B kamppailee kauden tasaisimman sarjan tittelistä Miesten Ykkösen kanssa. Kun pelattujen otteluiden saldo on viidestä seitsemään, kaikki putoamisviivan yläpuolella olevat kymmenen seuraa mahtuvat neljän pisteen sisälle.
Tasaisuutta kuvaa hyvin sekin, että vielä viime viikolla kärjessä olleet Kaarinan Pojat ja Salon Palloilijat ovat sarjataulukossa nyt kuudentena ja seitsemäntenä. SalPa menetti kärkipään paikkansa kärsittyään kaksi yllätystappiota taulukon peräpään joukkueille. Se hävisi sekä VJS:lle että EPS:lle maalein 1-2. EPS oli liian kova pala purtavaksi myös KaaPo:lle, joka hävisi espoolaisille maalein 0-2 (0-1). Ne olivat EPS:n ja VJS:n ensimmäiset voitot tällä kaudella.
Pargas IF on kiilannut lohkon kärkeen. Se tienasi viikon otteluista neljä pistettä. Ensin se voitti vieraissa FC Jazzin maalein 2-1 (2-1). Gezim Voca ja Matias Lahti tekivät PIF:n maalit. Rasmus Laaksonen onnistui porilaisten hyväksi. Voiton jälkeen PIF tasasi pisteet HJS:n kanssa 2-2 (1-2). Samir Achkir ja vastustajan pelaaja lisäsivät PIF:n maalisaldoa. Santeri Stenius oli HJS:n jo tutuksi tullut nimi maalintekijänä.
Ilves-Kissat on tällä hetkellä PIF:n pahin uhkaaja. Se yllätti FC Honka/Akatemian Espoossa 3-2 (3-1) voitollaan. Erkka Helminen, Mauro Severino ja Mika Ahonen pääsivät heiluttamaan honkalaisten verkkoja. Niilo Saarikivi ja Otso Koskinen onnistuivat maalinteossa akatemialle.
GrIFK on niin ikään uusi nimi lohkon kärkipäässä. Se viikko oli hyvin kaksijakoinen. Grani jauhoi vieraissa TPV:n murskaksi Petter Meyerin (2), Matias Sorvalin, Sebastian Veijolan ja Niko Pulkkisen maaleilla numeroin 5-0 (2-0). Seuraavassa ottelussa tuli vastaan FC Jazz, joka latoi melkein yhtä monta osumaa nyt Granin verkkoon. Kauniaisten Keskuskentällä pelatun ottelun lopputulos oli 2-4 (1-1). GrIFK teki molemmat maalinsa puoliaikojen viidennellä lisäminuutilla.
Viikon kaksi muuta ottelua päättyivät TPV:n runsasmaaliseen 5-2 (2-2) voittoon VJS:stä ja HJS:n 2-2 (1-2) tasapeliin Ilves/2:n kanssa. Molemmat ottelut muokkasivat sarjan häntäpään tilannetta uuteen uskoon.
On vielä muistutettava, että niin kuin viime viikolla, tälläkin viikolla sarjan tasaisuus on osittain silmänlumetta. Viime viikolla sen aiheutti vähäinen ottelumäärä. Nyt syy sysätään erilaisten ottelumäärien niskoille. Seurat ovat pelanneet B-lohkossa viidestä seitsemään ottelua.
Lohko C: OTP johtaa, putoamiskamppailu tiivistyy
C-lohkossa huhkittiin yhtä ottelua vaille kaksi täyttä kierrosta. Seinäjoen ja Rovaniemen akatemiajoukkueet pelasivat viikon aikana vain yhden ottelun. Ne täydentävät vajaaksi jääneen kierroksen Rovaniemellä tänä iltana.
Tasaisen lohkon kärkiottelu pelattiin Seinäjoella torstaina, kun SJK/Akatemia kohtasi oululaisen Herculeksen. Ottelu tarjosi yhdeksällä maalillaan aimo annoksen viihdettä, mutta valitettavasti myös iltapäivälehtiin asti yltäneen skandaalin. SJK/Akatemian maalivahti Salifu Senghore mosautti litsarin Herculeksen pelaajan takaraivoon. Kyseessä ei ollut kiihkeässä tilanteessa tullut ylilyönti vaan harkittu teko.
Senghore juoksi jo päätösvihellyksen kaiuttua kymmeniä metrejä suoraan pelaajaa kohti ja löi avokämmenellä takaraivoon. Punaiselta kortilta hänet pelasti vain se, ettei ottelun loppuseremonioihin valmistautumassa ollut erotuomaristo nähnyt päätösvihellyksen vuoksi tekoa. Jälkisoppaa tullaan varmasti keittämään ja on jo keitettykin.
Yhdeksän tehtyä maalia tarjosivat seinäjokelaisyleisölle oikeanlaistakin jalkapalloviihdettä. Pisteet pysyivät kotijoukkueella tuloksella 5-4 (3-1). Hercules osoitti venymiskykyään nousemalla maalin päähän 5-2 tilanteessa. Oskari Haanpään ulosajo tyrehdytti takaa-ajon ja aikakin loppui kesken. SJK:n Georg Westerlund (2), Oskari Pihlaja, Oliver Günes ja Matias Vainionpää sekä Herculesin Sami Karjalainen (2), Onni Heikkinen ja Kristian Heinolainen osuivat näissä maalikarkeloissa.
SJK/Akatemian voitosta huolimatta OTP jatkaa lohkon kärjessä. OTP otti viikon aikana kaksi voittoa, mikä takasi ykköstilan säilymisen sarjanousijan nimissä. OLS ja FC Vaajakoski joutuivat nöyrtymään oululaisille - molemmat hävisivät identtisin 0-2 (0-1) lukemin. Kahdessa ottelussa OTP:n maalisaldoa kartuttivat Jyri Vääräniemi, Callistus Chukwu, Joona Juntunen ja Jere Aallikko.
JBK on noussut vaivihkaa kärkipään taistoihin mukaan. Lähtökuopat voisivat olla sen kannalta paremmatkin, mutta JBK jäi GBK:n kanssa maalittomaan tasapeliin. Jonathan Nylund varmisti maalillaan 1-0 (0-0) kotivoiton JJK Jyväskylästä.
Putoamiskamppailukin on saamassa uutta ulottuvuutta. JBK-tasurin lisäksi GBK jakoi pisteet AC Oulun reservijoukkueen OLS:n kanssa. Lopputulos oli 1-1 (1-1) Oulun helteisessä sunnuntai-illassa.
Uutta ulottuvuutta tarjosivat myös Kemi City FC ja Vaasan IFK, jotka yllättivät vastustajansa. Kemi voitti jänkhäderbyssä RFA:n Ville Moilasen kahdella ja Abdullah Kayalikin yhdellä maalilla peräti 3-0 (1-0). Hyvä vire ei kantanut Närpiöön asti, jossa KCFC hävisi loppukiristään huolimatta Kraftille 2-3 (0-1). Kim Böling, Muhamed Omic ja Oskar Ivars tekivät Närpes Kraftin maalit. Joona Kähkönen teki kemiläisten maalit. VIFK puolestaan riisti pisteen Herculesilta tuloksella 2-2 (1-1).
Viikon muissa otteluissa VIFK hävisi FC Vaajakoskelle 1-2 (0-1) ja JJK Jyväskylä latoi 5-0 (2-0) voiton Närpes Kraftista.
Videolla kooste ottelusta GBK - JBK.
Pallo-TV seuraa Kakkosen otteluita viikottaisten raporttien muodossa. Jos sarjan otteluissa tapahtuu jotain merkittävää tai pelataan ns. isoja otteluita, otetaan yksittäisiäkin pelejä erikseen käsittelyyn.
-Raine Pernu
Artikkeliin liittyviä aiheita: