Kakkosen viikkoraportti
Lokakuun maaotteluikkuna on ollut perinteisesti myös Kakkosessa hetki, jolloin on vietetty taukoa tositoimista. Sen vuoksi sarjassa pelattiin vain viisi ottelua viime viikolla.
Vähäisestä ottelumäärästä huolimatta moni asia varmistui. PIF varmisti nousunsa Ykköseen Järvenpään Palloseuran ja SJK Akatemian vanavedessä. PIF murskasi TPV:n lukemin 5-1 (2-0) ja karkasi tavoittamattomaan yhdeksän pisteen johtoon B-lohkossa. Pietarsaaren jättänyt ja PIF:n paitaan siirtynyt Kevin Larsson viimeisteli hattutempun, jota Kasperi Nevä ja Viktor Johansson omilla osumillaan säestivät. Leevi Antinaho teki Paltsarien lohdutusmaalin.
Pajbackan keskusurheilukentän katsomoon oli ahtautunut 567 katsojaa seuraamaan Piffenin nousun varmistumista. Se on lähes tuplasti parempi luku kuin seuran tämän kauden edellinen yleisöennätys. Lukema sijoittuu B-lohkon yleisötaulukossa toiseksi.
PIF on pelannut kerran aikaisemmin Ykkösessä, kaudella 1994. SJK Akatemialle ensi kausi on toinen ja JäPS:lle vasta ensimmäinen.
Paraisten tulos oli TPV:lle enää vain yksi lisämerkintä tappiosarakkeeseen. Se hävisi jo aiemmin viikolla EPS:lle 1-2 (1-1), mikä tarkoitti vuoden 1994 Suomen mestarin putoamisen varmistumista. Espoolaisseura sen sijaan vielä taistelee sarjapaikastaan Ilves-Kissojen, Ilveksen reservijoukkueen ja VJS:n kanssa.
GBK:n putoaminen C-lohkosta varmistui, kun se hävisi koronakaranteenin vuoksi siirretyn ottelun OTP:lle maalein 0-3 (0-0). OTP joutui huhkimaan toisenkin kerran, kun se vieraili Keski-Suomessa JJK:n vieraana. JJK takoi ensimmäisen kolmivarttisen aikana kolme maalia ja voitti vastustajansa 3-1 (3-0). Myös Jyväskylässä oli runsaasti yleisöä. JJK:n junioripäättäjäisten vuoksi katsomossa oli 1118 futisjännäriä. Ennätykseen asti luku ei yltänyt, sillä paikallisderbyssä oli yli 1500 katsojaa.
GrIFK:n ja FC Honka Akatemian välinen ottelu ei vaikuttanut olennaisiin sijoituksiin B-lohkossa. Akatemia voitti pelin 2-1 (2-1).
Pallo-TV seuraa Kakkosen otteluita viikottaisten raporttien muodossa. Jos sarjan otteluissa tapahtuu jotain merkittävää tai pelataan ns. isoja otteluita, otetaan yksittäisiäkin pelejä erikseen käsittelyyn.
-Raine Pernu
Artikkeliin liittyviä aiheita: